perjantai 31. toukokuuta 2013

Yöllinen juoksuvalaistuminen.

Eilen illalla mulla oli valaistumisen hetki. Valaistumisella tarkoitan tällä kertaa sitä, miten yksittäinen tapahtumasarja muutti mun ajatuksia eri suuntaan kuin mitä olen tähänastisesti ajatellut. Käytännön kokemus puuttuu vielä pidemmältä aikaväliltä mutta melkoisen vahvan alkusysäyksen eilisilta toi mukanaan. 

Töistä päästyäni ja aamuvuoron jälkeen perinteeksi muodostuneen päiväunien ja auringonoton jälkeen mieli ja kroppa tarvitsi toimintaa. Rantapyörän ryhmäpyöräily alkaisi tunnin sisään ja mieli teki myös uimaan. Voisin vaikka fillaroida Kärsäjärvelle ja pulahtaa järven rauhalliseen veteen ja nauttia illan rauhasta raivoisan uinnin parissa?

Olin edellisenä päivänä käynyt uimassa jo vajaan kolmen kilsan lenkin ja sitä edellisenä päivänä polkenut yli sata kilometriä, joten näillä verukkeilla pyöräilyt ja uimiset jäivät vaikkakin nälkä jäi.

Olin myös uinnin päälle käynyt juoksemassa. Olen alkanut hiljalleen kuntouttamaan akillesta pienellä treenillä ja samalla huomannut kuinka auttamattoman huonossa kunnossa jalkani ovat. Pyöräily ei todellakaan kompensoi tippaakaan juoksutreenin poissaoloa. Vauhtia pystyn ylläpitämään, mutta jalat jäävät pienen 5km lenkin jälkeen pariksi päiväksi todella heikkoon happeen vaikka lenkki olisi juostu pk-kynnyksen alarajoilla. Paniikki hiipii hiljalleen mieleen miettiessäni reilun kahden viikon päässä häämöttävää Nastolan triathlonia! Luojan kiitos siellä ei ole kuin 10km juoksulenkki. Siitä pitäisi suoriutua vaikka jalat olisivat nollakunnossa. 

Sen verran vielä akillesjänteestä, että kävin sitä ortopedillä näyttämässä ja hän määräsi ultraäänikuvaukseen varmistamaan ettei mitään ole revennyt, fysioterapeutille joka antaa ohjelta "eksentrisiin" (muistaakseni) harjoituksiin jalalle ja lopuksi vielä yölasta jalkaan öisin, jotta akilles pysyisi venytysasennossa. Tämä kuulemma edistää akillesjänteen paranemista. Tarvitaan siis rasitusta nopeampaan paranemiseen. Finanssitilanteen ollessa täysin katastrofaalinen jätin jälkitoimenpiteet hyllylle, mutta uskalsin aloittaa varovaiset juoksuharjoitukset (K-Vuoren pururadalla, pehmeällä alustalla). 

Kävin loppujen lopuksi iltatoimena pesemään pyykkiä ja vähän siistimään paikkoja siskojen vk-loppuna tulevaa vierailua varten. Olen intohimoisesti viime aikoina lukenut "Born to Run" -kirjaa. Se oli oivaa lukemista pyykkejä odotellessani. Pari koneellista pestyäni lähdin kauppaan hakemaan jotain syömistä. Mukaan tarttui viinirypäleitä ja banaaneja. Asetuin Sapokan upeaan vesipuistoon jatkamaan lukemista auringon laskiessa puurajan ja taivaanrannassa hämyilevien pilvien taakse. Auringonsäteitä tunki pilvien lomitse läpi sinitaivaan, linnut sirkuttivat, edessä ja takanani tuon tuosta lenkkeilijät nauttivat siitä parhaasta mitä kesä voi tarjota. 

Aloin ahmimaan hedelmiä ja lukemaan 25. lukua kirjasta. Luku käsittelee sitä onko koko juoksukulttuuri mennyt harhaan ja luonnottomaan tapaan liikkua ja tämä ilmennyt siinä että 65-80% juoksijoista ilmoittaa saaneensa vuosittain jonkinnäköisen vamman juoksuun liittyen. Onko kaikki pronaatiotuet, geelityynyt ja iskunvaimennukset esteenä jalan luonnolliselle askellukselle. Luku esitti jopa tilastoja siitä mitä kalliimmat juoksukengät sitä todennäköisempää altistumisesi juoksuvammoille ja mitä kuluneemmat juoksukengät, sitä todennäköisemmin jalkasi pysyvät hyvässä kunnossa. Onko jalkapohja sittenkin luotu kovia tärähdyksiä varten? Jalkapohja löytää luonnollisen askelluksen kuulemma itsestään hyvinkin nopeasti jos menet paljasjaloin juoksemaan pihan asfaltille. Lukiessani jouduin kerran jos toisen epäuskoisena naurahtamaan kaikenlaisia tilastoja ja paljasjalkapioneerien kertomuksia. 

Aurinko lakkasi lämmittämästä ja lähdin mietteissäni polkemaan kotia kohti. Suunnitelmat muuttuivat kesken matkaa ja käännyin kohti uimahallia ja Arto Tolsa areenan nurmikkoa. Istutin Madonnan nurmikkomäkeen, potkaisin pyöräilykengät ja sukat jalastani ja lähdin paljasjaloin lentoon pitkin kosteaa nurmikenttää. Yksinäinen sadettaja tykitti vettä kentän nurmikolle ja ajoittain siitä sai viilennystä itsellenikin. Ajattelin pari kierrosta juosta ja hieman maistella paljasjalkajuoksemisen saloja. Juoksemisesta ei tullut loppua. Juoksin ja juoksin kenttää ympäri ja jalat tuntuivat paremmin ja paremmin löytävän oman askelluksen kuin itsestään. Viidentoista minuutin jälkeen heitin paidan pois päältä ja jatkoin juoksemista kuin pikkupoika vailla huolenhäivää akillesjänteistä, vammoista ja huomisen tuntemuksista. Puolen tunnin jälkeen pysähdyin ja asetuin kuuntelemaan täydellisen kesäillan ääniä kostealle nurmikolle.

Fiiliksiä oli lenkin jälkeen vaikea kuvailla. Valaistuminen oli jotenkin hyvä sana kuvaamaan kokemusta. Jännitystä, tyynen-seesteisen-rauhallista, innostusta. Sen verran voin luvata itselleni että otan viikottaiseen treenaukseen yhden paljasjalkanurmikkolenkin ja katson mitä vaikutuksia sillä on omaan juoksukuntoon. Jos puoliksikaan fiilikset on samoja kuin tänään ainakin jonkinnäköistä tasapainoa nämä treenit tuovat. 

Kaikki viime kuukausien jalkavaivat, turhautumiset ja ahdistumiset taisivat kertaheitolla purkautua tämän tapahtumasarjan myötä. Mulla on ollut hurja kaipuu juoksemiseen ja nyt kun sain tuntea pitkästä pitkästä aikaa puhdasta juoksemisen iloa, vieläpä kokonaan uudella tavalla jonkinnäköiset padot avautuivat illan ja yön aikana kun mietin tapahtunutta. Todella toivon, että tämä olisi sysäys uuteen aikaan itselleni ja pystyisin nauttimaan samankaltaisesta lapsenomaisesta juoksemisen riemusta tulevaisuudessa enenemässä määrin. 

"Healthy feet can hear the very heart of Mother Earth"

maanantai 20. toukokuuta 2013

Mako-märkäpuku testissä, 10km tempoajo ja 140km maantiepyöräily!


Mako

Viikko sitten vihdoin ja viimein kauan odottamani märkäpuku saapui kaverin toimittamana. Jälleen yksi tuntematon osa-alue triathlonissa alkaisi saamaan valaisua. Vaikka uimassa on vuoden aikana säännöllisesti käytykin niin uiminen märkäpuvulla avovedessä on uusi kokemus.

Ensimmäinen kerta kun pukua pistin päälle olin hyvin varovainen ja puvun päälle pistämiseen menikin varmaan kymmenen minuuttia. Puvun ollessa päällä se tuntui ahdistavalta ja jotenkin rajoittavalta. Kokeilin vähän käsien liikerataa uinnissa ja siinä en tuntenut puvun rajoittavan liikkeitäni. Kokonaisuudessaan kuivalla maalla puku herätti kysymyksen: "tämänkö pitäisi helpottaa ja nopeuttaa uimistani?" Kuivaharjoittelussa ja vedestä tultuani puvun riisuminen tapahtui taas hyvin nopeasti. Puku lähtee suorastaan itsestään pois muutamassa sekunnissa. 

harvemmin oon yhtä urpolta näyttänyt...



Perjantaina sitten vihdoin ja viimein pääsin ihan uimahallille asti puvun kanssa. Lapset olivat mukana ja meillä tovi meni ennenkuin lapset saivat takana olevan vetoketjun kiinni :P Ensimmäisestä pulahtamisesta on tämä lyhyt videopätkä ja sen verran innoissani olin, että unohdin pistää uimalasit silmille, kun lähdin uimaan:

video


Heti kun veteen pääsi, kaikki ahistus ja "rajoittuvuus" puvussa katosi. Samoin puku tuntui kelluttavan minua kuin korkkia vedessä. Tein ensimmäisen testisatasen ja joutui kyllä haukkomaan henkeä 1:19! En ole koskaan päässyt lähellekkään tuota aikaa ilman pukua. 50m. meni kevyellä vedolla 39sek. Vauhdin tuntu vedessä on melkoinen. Päätin pistää puvun koetukselle ja uin 2km testiuinnin. Ensimmäinen kilometri meni aikaan 16:10 ja koko 2km aikaan 33:10! Se on yli 5 minuuttia pois vanhasta ennätyksestä! Aivan jäätävää vauhtia tolla puvulla pääsee! Toinen kilometri meni hieman hitaammin varmaan johtuen siitä, että uinti on lievästi raskaampaa puku päällä ja kädet väsyivät toisen kilometrin aikana.

Mulla ei ole minkäänlaisia kokemuksia muista puvuista, joten en voi tehdä vertailua muihin merkkeihin. Mutta tyhmempikin huomaa, että teknisiltä ominaisuuksiltaan Mako on huippuluokkaa. Hankin puvun www.trisport.fi sivuston kautta, joka hoitaa puvun maahantuontia Suomeen. Merkki on pieni verrattuna Sailfishiin ja muihin yleensä triathlonissa käytettäviin pukuihin, mutta en ihmettelisi jos puku alkaisi hyvin nopeasti saamaan isompaa jalansijaa triathlonmaailmassa. Minun tapauksessa ainakin tuo uintiaika puhuu puolestaan.

Ensimmäinen tempoajo!


Meillä oli tiistaina Rantapyörän vuoden ensimmäinen tempoajo. En ole koskaan osallistunut tempoajoon aikaisemmin, joten jännityksellä odoteltiin kokemusta. Yritin pitää jalat täyslevossa pari päivää ennen tempoa. Matkaa tempopaikalle on noin 20km, joka tuli hissuteltua voimia säästellen. Keli oli mitä sopivin vauhtiajoon. Aurinko paistoi niin, että tarkeni lyhkäsissä ja tuulta ei ainakaan aloituspaikalla ollut nimeksikään.



Paikanpäälle oli saapunut 12 kappaletta itsensä haastajia. Ensimmäiseksi valittiin lähtönumerot ja sitten minuutin välein lähdettiin liikenteeseen. Lähtönumero oli mulla kuusi. Asetuin sillan kaiteen viereen, josta lähdettiin liikenteeseen. Lukkopolkimet sai siis kiinni ennen lähtöä, kun piti kaiteesta kiinni. Heti alussa tein amatöörivirheen, kun en ollut muistanut pistää vaihdetta pienemmälle lähtöä varten. Varmaan pari sekuntia hukkasi siihen meni, kun isolla vaihteella lähtee kiihdyttelemään. Reitti on siis 5km suuntaan ja samaa reittiä takaisin. Kääntöpaikalla oli liivillinen opastaja neuvomassa ja kannustamassa. Ensimmäisen 5km aikana on selkeästi enemmin laskuja, jonka huomattuani, jätin tietoisesti vähän voimia takaisintuloon. Heti kääntöpaikan jälkeen ensimmäinen kilometri mennään peltoaukeilla, jossa oli reilun oloinen vastatuuli ja nopeus tippui sinne 30km/h tietämille. Heti kun päästiin puiden suojaan vastatuulta ei ollut nimeksikään ja nousut alkoivat. Tuntui, että voimia oli nousuihin joten myllytin ne aika täysillä ylös. Lopussa alkoi voimat olemaan lopussa ja jalat aivan hapoilla. 

Viimeisin rykäyksen sain kuitenkin tehtyä ja loppuaika oli 16:11, mikä oli vain 51s. vähemmin kuin kisan voittaneella Kalevilla. Sijoituin 7.  tuolla tuloksella ja olin hyvin tyytyväinen ajooni! Keskinopeus mulla oli vähän reilu 37km/h. joka on selkeästi kovinta vauhtia mitä olen Madonnalla myllyttänyt. Tässä erään tempossa olleen videopätkää:


140km sunnuntaipyöräily


Eilen päätin rohkeasti osallistua +100km maantiepyöräilyyn Rantapyörän poikien kanssa. Tarkoitiksena oli polkea nk. Jouko Mattilan muistoajo -lenkki. Niinkuin näkyy, starttipaikka on Haminassa, joten siirtymisineen pituutta lenkille tulee enemmin kuin tarpeeksi. Ennen tätä lenkki mun pohjat oli vähän reilu 90km.

Aamulla melkein kymmenen tuntien yöunien jälkeen mieli oli virkeä ja valmis päivän seikkailuun. Keli oli mitä täydellisin, hieman pilvistä ja niin lämmintä, että "lyhkäsissä" pärjäsi oikein hyvin. Tsekkasin vielä sadetutkat ja välitöntä sateenvaaraa ei lenkillä ollut. Nappasin mukaan muutaman energiageelin ja täytin juomapullot piripintaan. Fillari tuntui hyvältä ja tapani mukaan hitaasti matkaan lähteneen piti vähän spurttailla, että kerkesin yhdeksitoista Leikarin parkkipaikalle. 

Lähdettiin ryhmässä ajamaan kohti Haminan Tervasaarta,  jossa treffattiin muu porukka. Porukkaa lenkille tulikin aika reilusti, yhteensä 12.Ajoimme nätissä muodostelmassa Haminan läpi kohti vanhaa Kuninkaantietä. Reitti osoittautui hyvin mäkiseksi ja tämänkaltaisen vihreän maantiepyöräilijän jalat joutuivat aikamoiselle koetukselle jatkuvien nousujen hapottaessa voimavaroja jaloista. Jo 60km kohdalla aloin silloin tällöin jättäytyä pääjoukosta erään kohtalotoverin, Jukan, kanssa. Meitä ei kuitenkaan kokonaan unohdettu oman onnemme nojaan vaan matkan aikana taidettiin kolme taukoa pitää, joissa saatiin aina edellä ajava nopea ryhmä kiinni. Vajaa puolet lenkille tulijoista teki pienemmän lenkin hitaammalla vauhdilla, mutta minä itsepäisesti pysyin nopeassa ryhmässä. 

Hieman puolen välin jälkeen pysähdyttiin Virolahden R-kioskilla täyttämään pullot jolloin sai ensimmäisen kerran istua alas. Tässä vaiheessa ihmetteli, miten sitä jaksaisi tässä ryhmässä loppuun asti. Heti liikkeelle lähdettyämme tipahdin matkasta, mutta sain pääjoukon kiinni hetken päästä. Päästyäni ryhmään takaisin seuraavat melkein 20km menikin ihmeellisen kevyesti. Myllytettiin ihan kovaa keskaria ja tuntui, ettei mitään ongelmia olisi ollutkaan. Onneksi niitä pirun mäkiä alkoi taas tulemaan ja palattiin takaisin päiväjärjestykseen missä me Jukan kanssa mentiin perälaudassa ja pääryhmä silloin tällöin odotti meitä. Kun tiet erkanivat ja tiesi, että matkaa on vain se vajaa 20km Haminasta Kotkaan tiesin, että kyllä tässä kotiin saakka jaksetaan. Tein kuitenkin pysähdyksen ABC-Amiraalissa, jossa ihana Minttu pelasti mun loppumatkan tarjoamalla ison mukillisen kokista ja penkin jossa hetken hengähtää.

Lopullinen statistiikka Madonnan mittarista on: 141.34km, 4h 48min.  8sek., 29.4 km/h keskinopeus ja 66.4km/h huippunopeus, jonka yhdessä pitkässä laskussa myllytin. Tuossa vauhdissa tuulenvastus on kyllä jo melkoinen. Keskikadenssi oli 74, maksimi 120 ja kokonaiskadenssi 21 400 :)

perjantai 10. toukokuuta 2013

Kuulumisia!

Terkkuja kaikille sängyn/sohvanpohjalta! Ei, nyt ei ole onneksi mitään haaveria sattunut vaan hyvin ansaittu täydellinen lepopäivä kaikesta treenistä. Jalat ja yläkroppa on kokenut kovia reilun viikon aikana ja päätin armahtaa ainakin jalkoja muutaman päivän. Oon reilu 400km myllyttänyt vappupäivästä lähtien ja se on mulle aikamoinen kilometrimäärä ja viimeistään toissapäiväinen Rantapyörän vauhtilenkki pisti jalat sellaiseen happeen, että parempi odotella että ne lihakset kasvaisi levossa, että uskaltaa taas lähtä pelotonin kyytiin myllyttämään. 

Uimakuulumiset

Nyt on uinnin tekniikkakurssi kahlattu läpi vaikkakin kolme kriittistä uintia jäikin valitettavasti väliin. Oppimatta jäi mm. liuku ja volttikäännökset, jotka ei mitään kauhean kriittisiä juttuja ole triathlonistille, mutta omaksi iloksi, kellottaessa omia ennätyksiä niistä olisi voinut olla paljon hyötyä. 

Mutta onneksi hätä ei ole tämännäköinen ja voin jatkaa opetteluja Masters ryhmässä. Näitä treenejä meillä on nyt kaksi ollut ja meno onkin ollut hyvinkin erilaista kuin tekniikkakurssilla. Uintimäärä on huima ja sessiokin kestää puolitoistatuntia. Ensimmäisellä kerralla oli aika paljon potkuvoittoista treeniä, joka ei todellakaan ole mun vahvimpia lajeja ja kun edellisenä päivänä tuli vedettyä +80km soolofillarointi oli potkut aika tehottomia ja happoisia.

Mutta erityisen kiitollinen olen tästä mastersryhmästä. Aivan varmasti siitä tulee olemaan paljon hyötyä mun uintitekniikan kehittymisessä. Näitä harkkoja on pari viikossa ja yritän näiden lisäksi vähintään kerran viikossa käydä soolouinnilla. 

Pyöräkuulumisia

Nyt on oltu jo polkemassa aurinkoisessa säässä ja melkein ajoittain kesäisessäkin säässä luojan kiitos. Vastatuuleen taistellaan ja myötätuulesta nautitaan, ryhmälenkeillä ei tuulista niin välitetä. Tässä pari fillarikokemusta kuluneelta viikolta. 

Otin lauantaina tavoitteekseni pyöräillä ensimmäisen +100km lenkin ja tein parhaani valmistautuakseni tankkaamalla ja mulla oli pari geelipussiakin mukana täydentämässä energiavarastojani. Yksi syy pitkään pyörälenkkiin oli myös samana päivänä juostu HCR, joka mulla jäi akillesvamman vuoksi väliin ja tänä päivänä vamma syletti enemmin kuin koskaan aikaisemmin. Töissä edellisenä päivänä painepesin Madonnan ja öljysin kuntoon ja ennen lenkkiä tietysti paineet renkaissa kohdilleen ja toiveikkain mielin kohti pitkää lenkkiä. 

Ensimmäiset 35km meni aika pitkälti suunnitelmien mukaisesti ja vauhtiakin riitti oikein hyvin, keskarin ollessa jossain 32km/h tienoilla. Tässä kohtaa kävi vastatuuli temppuilemaan ja taistelu alkoi. Saavuin jossain 45km tietämillä isoille peltoaukeille, jossa oli kovimpia kokemiani vastatuulia. Homma meni aivan toivottomaksi ja keskinopeus tippui johonkin 25km/h tietämille, jos niinkään nopeaksi. Noin 15km vastatuulta ja päästiin jonkinnäköiselle metsätiellä, jossa alkoi sitten tulla vastaan nousuja. Tässä vaiheessa jalat olivat aivan hapoilla ja tappiomieliala oli vallannut miehen. Eteenpäin mentiin kevyttä vauhtia ja yritettiin selvitä vaan jotenkin hengissä tältä reissulta kotiin saakka. Armahtava kumin puhkeaminen sattui n. 83km kohdilla ABC-majakan kohdilla. Katsoin että ulkokumiinkin oli tullut pienoinen reikä, joten päätin kutsua Mintun hakemaan mut tien laidasta ja paikata kumin kotona ja vaihtaa samalla ulkokumin. Tämä päivä on kyllä yksi mun all-time-low pointteja triathlontreenauksen saralla. Kaikki suoraan sanoen vitutti niin rankalla kädellä, että oli vaikeaa nähdä mitään positiivista. 

Toinen kokemus oli toissapäiväinen Rantapyörän ryhmälenkki nopeammassa ryhmässä. Karkasin töistä aikaisemmin ja fillaroin kohtaamispaikalle (n. 13km) jossa kymmenkunta ulkonäöltään suoraan Tour De Francelta teleportattua superurheilijaa odotti kammet kuumina lähtölaukausta. Täytyy sanoa, ettei mulla ollut aavistustakaan kuinka kovaa tällä lenkillä vedettiin. Alku tempaistiin reilu 40km/h haipakkaa ja heti alussa muutama luovutti leikin ja jättäytyi nk. perälautaan, joka on ihan mahtava lisä näihin nopeisiin lenkkeihin. Musta on kiva yrittää roikkua nopeassa ryhmässä minkä jaloistaan kerkiää ja sitten on kuitenkin pyöräilyseuraa takana jos jaloista loppuu jerkku. Jaksoin noin tunnin verran myllyttää tän kärkiryhmän mukana ja keskari oli tältä tunnilta lähemmäs 37km/h. Siinä vaiheessa kun saavuttiin Liikkalan "vuoristoon" meiksin jaloista alkoi paukut loppumaan ja Rantapyörän luottokaveriltani Teemulta samoihin aikoihin. Me muodostettiin oma kahden miehen "perälauta" ja tehtiin mitä pystyttiin. Lopulta kilometrejä tuli lenkistä yhteensä Madonnan mittarin mukaan 91.55km eli ensimmäistä kertaa menin yli triathlonin puolimatkan, mikä riemastutti mieltä kovasti :)

Ensi tiistaina meillä on 10km tempoajo Reitkallin maastossa, jota kovasti odottelen. Siitä tulee varmasti hauskaa. Näitä tempoja on muutamia pitkin kesää ja siinä onkin hyviä mittareita oman nopeuskunnon testaamiseen ja kehittymiseen. Raportoidaan sitten tiistaina miten pojan kävi :)

Juoksukuulumiset

Sitten tämä mun surullisen kuuluisa jalkatilanne. Suureksi ilokseni voin ilmoittaa, että VIHDOIN JA VIIMEIN mulla on ollut ensimmäisiä täysin kivuttomia tunnusteluja akillesjänteessä. Ensimmäistä kertaa kun huomasin edistystä tapahtuneen niin helpotus oli aivan valtava. Ette usko kuinka äärettömän turhauttavaa on ollut istua tän tilanteen päällä yli kahdeksan viikkoa. Nyt mulla on toiveita siihen että pääsen parin viikon sisällä taas juoksu-kävelemään jalan kanssa ja siitä sitten ehkä pieneen juoksukuntoon Joroisille. Kunhan nyt edes kahden tunnin puolmaraton ajan siellä saisin niin tämä harrastelija olisi tyytyväinen!

Tässä vielä kesäiset terveiset pihalta eilen :)


keskiviikko 1. toukokuuta 2013

Fillaroinnin sietämätön keveys!

Taas on päiviä vierähtänyt viime kirjoituksesta. Kyllä blogin kirjoittaminen mielessä on käynyt, mutta taas kaikenlaiset kiireet on priorisoinut tämän myöhemmäksi. Mulla on viime kirjoituksesta tullut useita satoja kilometrejä Madonnan selässä. Rantapyörän ryhmälenkkejä on pari takanapäin ja +80km soololenkkikin tuli toissa vk-loppuna vedettyä. Uimakurssi päättyi viime lauantaina ja jatkan edelleen uimatreenejä nk. masters ryhmässä joka keskiviikko ja sunnuntai-ilta.

83.5km Via Dolorosa


Voisin tästä parista pitkästä lenkistä pienen jutun kirjoittaa. Ensimmäisen vetäisin soolona puolitoista viikkoa sitten sunnuntaina. Reittinä oli Rantapyörän nimeämä "Ahvion" lenkki. Tämä oli siis ensimmäinen pitkä soololenkki, jonka olen fillaroinut. Ensimmäiset 30km lenkistä oli enemmin tai vähemmin taistelua vastatuulen kanssa, mikä vähän söi miestä ja uskoa, siihen tuleeko tästä fillaroinnista yhtään mitään. Keskari tällä osuudella oli hieman alle 30km/h. Mutta reitin kääntyessä vastakkaiseen suuntaan homma helpottui paljon ja pyöräilyn nautinto nosti päätään. N. 60km kohdalla huomasin, että jalat alkavat olemaan ylämäissä hapoilla ja n. 70km kohdalla lähinnä laskettelin hissukseen lopun. Alaselkä oli myös todella väsynyt lenkin jälkeen ja seuraavana päivänä se aiheutti töissä ja kotona pientä taistelua. Alaselän kipeys ei johdu huonosta ajoasennosta vaan lihaksien tottumattomuudesta näihin pitkiin lenkkeihin.



Pari päivää lenkin jälkeen selkä oli taas kondiksessa ja rohkaisin mieletän sen verran, että lähdin ryhmälenkille mukaan. Tämä ryhmälenkki olikin sitten varsinainen henkien taisto. Keli oli sanalla sanoen järkyttävän huono. Ilma oli kylmä (ehkä 3-4 astetta lämminta), vettä tuli solkenaan taivaalta ja tuuli vaivasi suurimman osan lenkkiä. Meitä uskaltautui tällä kelillä 4 rohkeaa rantapyöräläistä kokeilemaan Ahvion lenkkiä. Lähdettiin hyvällä fiiliksellä matkaan ja ensimmäisten metrien aikana ymmärsi, että tankkaus tähän lenkille hoituu lähinnä edellä ajavan takapyörästä lentävää kuraa syöden. Maantiepyörissä ei lokareita tunneta, joten tämä ei ole kovinkaan miellyttävä tapa edetä maantietä. Tästä johtuen päätin vetovuorot vetää hieman pidempinä. n. 1.5km kerrallaan ennenkuin luovutin vetopaikan ja menin kuransyöntivuoroon. Huomattiin, että ensimmäisen 25km kohdalla alkoi yksi kaveri tippumaan joukosta. Odoteltiin sitä pari kertaa, jonka jälkeen kaveri antoi meille luvan mennä omaa vauhtia. Meistä kolmesta viimeisen 15km aikana vielä yksi lähti tippumaan, mutta kun lenkki alkoi olemaan lopuillaan niin tipautettiin sen verran vauhtia, että hän jaksoi loppumatkan meidän matkassa myllyttää.



Tiet kun erkanivat ja vedin viimeiset 8km yksin kotiin naureskelin ääneen itselleni kuinka helpolta pyöräily nyt tuntui. Keli aivan kamala, vastatuulta, jäätävä kylmyys ja meiksi painaa menemään Mussalon suoraa kolmenkympin keskarilla takana reilu 70km pyöräilyä. Jaloissa ei tuntunut väsymystä ja alaselkävaivat oli kaukana toissapäiväisestä, olo oli epätodellinen. Kotiin kun pääsin ymmärsin pikkuhiljaa, kuinka uskomattoman jäässä olin. Jonkinmoisen hypotermian vallassa oli hyvin vaikeaa edes avata vetoketjua takista, että olisin saanut avaimet sieltä ulos. Kaikki vaatteet ja mies itsekin oli yltä päältä kurassa ja Madonna raukka oli kärsinyt saman kohtalon. Suihkuun kun pääsin niin vaikka kuinka kylmällä piti suihkua niin se tuntui polttavalta jaloissa. Vapinaa jatkui vielä hetken, mutta fiilis kun saunan jälkeen sai puhtaat vaatteet päälle ja käpertyi sänkyyn lämpöisen peiton alle oli kyllä sanoinkuvailematon.

Oon pari vähän kovempivauhtista lyhempää lenkkiä vetänyt ja niissä on kyllä vähän itseluottamus noussut Joroisten tavoiteajan kanssa. Oon tavoitteeksi lyönyt 2:50 Joroisten 90km setille. Siinä saa jo kiirettä pitää tällainen ensikertalainen. Tässä pari nopeampaa settiä:






Jos tähän loppuun vielä mainitsisi uinnin tekniikkakurssin jälkeisestä 1km uinnista, jonka eilen vetäisin. Tarkoitus oli yrittää vetäistä kilometrin pohjat, joten alusta asti vauhti oli sen henkistä, että kovaa yritetään mennä. Loppuaika 18:26 on n. 5 sekunnin parannus vanhaan ennätykseen. Altaassa tuntuu todellakin siltä, että vauhti on ja tekniikka on huimasti edistynyt ajalta ennen tekniikkakurssia. Nyt vaan jatketaan myllytystä masters-ryhmässä ja toivotaan, että hommassa jatkuu samanlainen kehitys. Vesi kielellä jo odottelen märkäpuvun saapumista. Pitää paikallisessa uimahallissa joku setti vetää ja katsoa kuinka paljon sillä on omaan matkavauhtiin vaikutusta.


Se on kuule nyt niin ihmiset, että pessimistinkin on todettava, että se kesä on tekemässä kovaa vauhtia tuloaan. Nauttikaahan kaikki ulkoilemisesta, urheilusta ja auringonpaisteesta. Talvi on ollut pitkä kuin nälkävuosi joten ollaan me se ansaittu!