sunnuntai 21. heinäkuuta 2013

Finntriathlon 2013 Kisaraportti

No eihän tässä uni tuu kisan jälkeen. Mielessä pyörii vaan päivän tapahtumat, joten ehkä parasta on purkaa ne tänne blogiin mielestä häiritsemästä. 

Perjantai

Mie jo pienen tekstin kirjoitin torstaipäivästä, joten aloitetaan perjantaista. Perjantaina oli vuorossa aamulla kisaan ilmoittautuminen ja kisainfo, lasten triathlon, pikatriathlon ja iltasella kamojen vienti T1 ja T2 alueelle. Pikatriathlonissa tuli mukava yllätys, kun kotkalainen Mikko Tyni vei voiton hurjalla suorituksella. Juoksujalkaa tuntuu ainakin Mikolla löytyvän. 

Kamoja tuli välppäiltyä tarkkaan, että kaikki on varmasti mukana pusseissa. Jotain pieniä mokia tuli, kuten kengännauhat unohdin avata lenkkareista. Suurin shokki oli, kun olin pyörää ottamassa varastosta ja takakumi oli tyhjänä. Luojan kiitos että rengasrikko sattui edellisenä päivänä eikä sitten kisa-aamuna häiritsemässä päivän keskittymistä. Venttiilin kumiosa oli revennyt. Veikkaan, että pumpattuani renkaan täyteen aikasemmin viikolla olin kiristänyt venttiilin kiristysmutterin liian tiukalle ja ilmaa kun oli päästynyt renkaista kumi laskeutui ja samalla repäisi venttiilin rinkki. Noh, taas oppi jotain uutta! 

Pyörän vieminen T1 alueelle oli elämys, koska silloin ensimmäistä kertaa konkretisoitui tuleva kisa. Pienen auringonpaisteisen sadekuuron lomassa asettelin Madonnan yöunille odottamaan huomista koetosta. Taivaanrannalle piirtyi kaunis sateenkaari touhun lomassa. Oli tietysti vaikea saada unta ennen kisaa. Onneksi kuitenkin tuli nukuttua olosuhteisiin nähden ihan hyvin. 

Kisa-aamu

Sain itseni suhteellisen helposti ylös aamuseitsemältä ja aamupalan nautittuani vetäisin märkäpuvun vyötärölle ja nappasin jalkapumpun mukaan ja suuntasin kohti kisakeskusta, jossa tasaisena virtana busseja liikkui Valvatusjärven rantaan. 

Aikamoinen hulina oli jo päällä vaihtoalueella. Sain Madonnan kumit pumpattua suhteellisen optimaalisiksi ja muutenkin Madonna tuntui olevan tikissä kisaa varten. Se on hassua kuinka henkilökohtainen suhde tohon pyörään on syntynyt. Melkein siinä aamulla käytiin keskustelu päivän sotasuunnitelmasta ja toivottiin molemmat ehjää päivää. Tasaisin väliajoin kuului ympäriltä pamauksia, kun renkaita ylipaineistettiin liikaa. Hieman ennen uimaanlähtöä kuulutettiin jopa, että eräästä pyörästä karkaa ilmaa, se on kyllä jo aika epämiellyttävä tilanne, varsinkin jos kyseinen henkilö oli ensimmäisissä lähtövuoroissa. 

Uinti

Lähdön aika tuli yllättävän nopeasti. Oli mukavaa seurata huippujen lähtö ja vauhti jolla ryhmä eteni Valvatusta. Omalla vuorolla jännitystä oli ihan tarpeeksi ilmassa ennen lähtökarsinaan siirtymistä. Asetuin suhteellisen etualalle ryhmää ja kuin varkain lähtölaukaus kajahti ja meidän ryhmä säntäsi veteen. Mitään paniikinomaista tilannetta ei tullut vaikka tasaisin väliajoin kyllä sai moukkua suunnalta jos toiselta. Samoin kutittelua ja vähän rankempaakin repimistä tuli jaloista. Kun meidän lähtöryhmä oli jollain lailla asettunut uomiinsa oli suunnistuksen vuoro, joka mulla sujui ihan hyvin. Aika nopeasti tekniikka alkoi taas löytymään vedessä, mutta sen sotki sitten kova aallokko. Järven aallokko tuntui olevan pahempi kuin Nastolan Triathlonissa. Päästyämme ensimmäisen saaren taakse aallot tulivat suoraan päälle ja hidastivat menoa jonkin verran. Aina poijuille tultaessa ryhmä tiivistyi ja oli vaikeampaa olla saamatta iskuja ja tönimistä. Vähän nopeammille uimareille oli myös ikävää, kun ikäryhmien lähtiessä 3min välein hitaampien ryhmien uimareita sai väistellä suurimman osan matkaa. 

Uimamatka tuntui loputtoman pitkältä, mutta kuin varkain rantautuminen tuli eteen. Noustessani vedestä olin aalloista merisairas ja oli vaikeaa kävellä suoraan hakemaan varustepussia. Sen noudettuani ja märkäpuvun riisuttuani istuin maahan pahoinvoinnin vallitessa ja pistin paidan, sukat ja pyöräilykengät jalkaan, kaivoin aurinkolasit ja kypärän ja sulloin uimatarvikkeet varustepussiin ja heitin sen sille varattuun koriin. Mulla oli sadetakkikin mukana mutta jätin sen pussiin koska sateen riski oli suhteellisen pieni. Ostin edellisenä päivänä irtohihat, jotka olivat kylmällä ja tuulisella pyöräreitillä mukavasti lämmittävä lisä. 

Pyöräily

Pyörää hakiessa kannustusjoukot huusivat aidan takaa ja kysäisin uintiaikaa. 38:49! Mikähän oli mennyt vikaan, kun Nastolassa kovassa aallokossa uin 1.5km 28:30? Se oli pieni pettymys, mutta tarkemmin asiaa ajateltuani en olisi kyllä saanut itsestäni yhtään enempää irti vaarantamatta loppukisaa. Vaihtoaika oli 4:38 mihin oon ihan tyytyväinen. Ei mulla ollut tarkoituskaan hosua vaihdossa :)

Madonna oli uskollisesti odottamassa paikallaan ja nappasin hänet mukaan ja juostiin mäki ylös pyöräilyn starttipaikalle. Mukavaan myötätuuleen päästiin heti puskemaan ensimmäiseen kääntöpaikkaan asti. Jalat eivät olleet ollenkaan tikissä aluksi, mutta pyrin kuitenkin vähintään 30km/h keskaria pitämään. Kääntöpaikan jälkeen sain tuta reitin kovinta vastatuulta. Sillä oli ainakin mulle hidastava vaikutus. Tuntuu, että monet frendeistä vetäisivät aivan hullun kovat pyöräilyajat, joten heitä ei ainakaan tuntuneet kummemmin vastatuulet häiritsevän. Myötätuulet tosin tietysti tasoittivat menoa ja pisin osuus pyörälenkistä mentiin puiden reunaamalla tiellä, jossa ei niin paljon haittaa tuulesta ollut. 

Kaikenkaikkiaan pyöräilyosuus sujui hyvin, yritin olla puskematta liikaa ja säästää jalkoja juoksuun, mutta samalla ylläpidin 32km/h tavoitekeskaria. Mutta matka oli pitkä. Tein parhaani säästötoimenpiteiden kanssa, mutta jalat olivat kyllä viimeisissä mäissä aivan jäätävän hapoilla. 

Vaihtoon saavuin 2:49:18 pyöräosuuden jälkeen. Eli hieman reilua tavoitevauhtia. Tiedossa oli, että uinnin ja reilujen vaihtoaikojen vuoksi (toinen vaihto meni reiluun viiteen minuuttiin) tavoiteaikaan oli vaikeaa päästä. Juoksun pitäisi mennä aivan nappiin. 

Juoksu

Juoksusta muodostui yksi mun elämän rankimmista kokemuksista ja ehdottomasti rankin juoksu, jonka olen vetänyt. Melkein heti alusta lähtien jalat eivät oikein suostuneet yhteistyöhön ja juoksu meni löntystelyksi. Menin kuitenkin koko ajan omaa maksimivauhtiani. Yhtään kovempaa en olisi pystynyt tänään juoksemaan. Juoksussa oli siis neljä vähän reilu 5km lenkkiä. Kaksi lenkkiä juostuani jalat menivät vielä huonompaan kuntoon. Jokainen askel tuntui vaativan ponnisteluja jokaisella askeleella jalat huusivat täyttä kurkkua. Epäusko valtasi ajoittain mielen, kuinka ihmeessä jaksan vielä kaksi kierrosta? Tasaisen tappavaa lönkyttelyä jatkoin kuitenkin ja jokaisella juomapisteellä pysähdyin juomaan urheilujuomaa ja vettä ja usein otin myös suolakurkun. Geelejä otin muutaman juoksun aikana ja ne eivät pahemmin vatsaa sekoittaneet, kun nautin ne runsaan veden kanssa. Muutenkin (merisairaudesta johtuvasta yökkäysefektiä lukuunottamatta) vatsa toimi koko setin kuin unelma. Urheilujuomaa vähensin jossain vaiheessa pyöräilyosuutta ja vaihdoin veteen, kun se kävi tökkimään. 

Juoksu on todellakin se osuus, jota olin ehdottomasti vähiten treenannut maaliskuussa sattuneen akillesvamman vuoksi. Itseasiassa laskin, että olen yhden yli 10km juoksun tehnyt maaliskuun jälkeen, joka oli parin viikon takainen puolimaraton. Se ehkä selittää hiukan tätä Via Dolo Rosaa!

Niin se viimeinen kierros kuitenkin tuli. Lapsieni kannustus ja Mintun sanat viimeisen kierroksen alussa, että kyllä minä jaksan loppuun asti olivat se oljenkorsi, jonka voimalla mentiin viimeiset kilometrit. Viimeisillä kilometreillä vasempaan pohkeeseen tuli viiltävää kipua, josta pelkäsin kramppeja syntyvän. Niiltä kuitenkin vältyttiin ja pääsin vihdoin ja viimein loputtoman pitkiltä viimeisiltä kilometreiltä kaartamaan kohti loppusuoraa, jossa ystävät ja perhe olivat kannustamassa. Endorfiiniryöppy oli melkoinen maalissa ja itku oli herkässä. 

Siirryin finisher telttaan jossa etsin istumapaikan ja söin pienen sipsipussin kokiksella ja istuin hiljaisena aikamoisen porinan käydessä ympärillä. Lapset ja Minttu syöksyivät halaamaan, kun teltasta pääsin ja siinä sitten ihmeteltiin tapahtunutta. 

Juoksuaika oli loppujen lopuksi 2:16:51 ja kokonaisaika 5:55:20 reilu 25 minuuttia huonompi kuin tavoiteaika. Mutta selittelyihin ei tänään kyllä ole sijaa eikä edes haluja. Sain mahtavan kokemuksen joka päättyi henkien taisteluun juoksuosuudella. Maaliviivan ylittäessäni pelikentälle ei jäänyt niin yhtään mitään. En olisi tänään saanut minuutteja pois tuosta ajasta ja varsinkin juoksussa aivan kaikki mitä oli annettavaa annettiin.

Pienet kiitokset on kai paikallaan tähän loppuun. Ensiksi tietysti mun lapset Benjamin, Eemeli ja Iitu, jotka on jaksanut iskän uutta harrastusta ja olleet aina kannustavia ja itsekin syttyneet ehkä tämänkin kautta enemmin liikkumaan. Minttu on mun liikkellepaneva voima ja täydellinen huoltojoukkueen kapteeni. Tän blogin kauttaa oon myös tutustunut uusiin tuttavuuksiin sekä saanut kaikenlaista matkalla hyödyllistä informaatiota. Triathlon Team Kotka ja Rantapyörä sekä Kotkan Vesiveikkojen ja Kotkan Uimaseuran Mastersryhmä on ollu korvaamaton apu lajikehityksessä!

Sponsseista olen myös erittäin kiitollinen. Arctic Nutrition on toimittanut mahtavia lisäravinteita usean kuukauden ajan mulle. Transval, pääduunipaikka, maksoi mun osallistumismaksun ja Angela, joka toimi eräiden hankintojen mahdollistajana.

Mitä sitten?

No nyt levätään pari viikkoa ja sitten todennäköisesti lähdetään myllyttämään tulevaa kautta. Ensi vuoden päätähtäin tulee olemaan myös selkeästi Finntriathlon. Mulla ei ole vielä mitään asiaa täysmatkan kisoihin, niinkuin tämä päivä on niin tuskallisesti osoittanut. Eli syksyllä viimeistään täysi rähinä päälle pk-harjoittelun suhteen ja sitä ennen toivottavasti tää mun edelleen vaivaava akillesjänne kondikseen. 

Jospa mie nyt saisin sitä unta...



torstai 18. heinäkuuta 2013

2013 Finntriathlon osa 1

Täällä ollaan! 

Eilisilta meni Benjaminin (vanhimman pojan) kanssa chillailessa. Kävin ihan lyhyen ja hidastakin hitaamman parinkympin fillarilenkin vetäisemässä ja tankkailin sen päälle muutaman desin maltodekstriiniä litrassa vettä. Pastaa ja vaaleaa leipää on myös kohtuudella nautittu ja ehkä ensimmäistä kertaa olen jotenkuten oikeaoppisesti hoitanu tätä tankkausta. Parempi kai myöhään, ku ei milloinkaan :P Eilinen fillarilenkki tuntui kyllä tosi helpolta ja hyvältä. Pari nopeampaa rykäystä vetäisin lenkillä ja nälkä on kyllä kova Joroisten fillariosuudella. 

Lähdettiin tänä aamuna vähän huonosti nukutun yön jälkeen ajamaan kohti Joroisia. Melkein kolmeen asti tuli pyörittyä sängyssä funtsien tietysti tulevia päiviä, jota on niin loputtoman pitkän ajan odottanut. 

Joroinen on vähän reilu kolmen tunnin matkan päässä Kotkasta. Matka ei mitenkään loputtoman pitkä ollut varsinkin, kun kolme täydellisen hyvin käyttäytyvää lasta on takapenkillä ;)

Majoituksen sijoitus yllätti oikein positiivisesti. Meillä on rivarikämppä ihan kisa-alueen vieressä, kirjaimellisesti kivenheiton päässä. Takapihalta näkyy suoraan maalialuelle. Saavuttuamme paikanpäälle ja kamojen purun jälkeen lähdettiinkin tutustumaan maalialueeseen. Täällä on jo täysi tohina päällä ja itseasiassa jo pitkälti valmiin näköistä. 

Jatkettiin matkaa autolla Valvatukselle ja uimapaikalle. Lapset ottivat uikkarit mukaan ja menivät kaikki vesisateessa uimaan. Benjaminille oli tullut ihana "likaparta" kun vedestä nousi :) näkyvyys vedessä ei siis ole yhtään sen parempaa kuin muuallakaan Suomen järvissä. 

Uinnin jälkeen päätettiin vetäistä auton kanssa vielä pyörälenkki läpi, jotta saan vähän käsitystä minkälaisessa maastossa pyöräillään sekä vähän etäisyyksiä kisassa. Aika pitkältähän tuo 45km lenkki tuntui jo autollakin, mutta maasto vaikuttaa kyllä aika armolliselta. Isoja mäkiä ei ole ja silloin kun niitä on maasto tuntuu olevan kumpuilevaa, jossa saa vähän vauhtia mäen huipulta seuraavan päälle. Tässä vaiheessa on jo selvää, että mitään epäselvyyksiä ei tule olemaan minne pitää kääntyä ja missä reitti menee. 

On kyllä elämys saapua näin isoon triathlontapahtumaan ja kokea paljon puhuttua Joroisten henkeä. Jatketaan raportointia vaikka huomenna tai viimeistään sitten kisan jälkeen. Tsemppiä kaikille ylihuomisen koitokseen. 

Yritän jotenkin ladata videopätkän Valvatukselta. Hemmetin hankalaksi tehty videon lataaminen blogiin mobiilisti. 

Terkuin nro. 519

tiistai 9. heinäkuuta 2013

Joroisten viimeistelytreenejä ja panikointia!

Kyllä on vaikeaa tämä blogin kirjoittaminen kesäaikaan! Se on lähes päivittäin mielessä ja hyviä treenejä kun on tullu vedettyä heti ensimmäiseksi tulee ajatus jakaa se blogiin, mutta sitten tulee kuvioihin kesä ja kaikenlaiset aktiviteetit iltamyöhään ja homma venyy. Uskon että kohtalotovereita on monia, ainakin tuntuu, että muidenkin triathlonaiheiset blogit harvakseltaan päivittyy kesäkuukausina. 

Mutta niinkuin arvata saattaa, tämä ei tarkoita että laakereilla olisi levätty. Juuri sain tänään viimeiset kovat harjoitukset alta ennen vajaan parin viikon himmailua Joroisiin. Voin sanoa, että Joroinen on kyllä mielessä pyörinyt hyvinkin paljon ja kauhunsekaisin fiiliksin on välillä mietitty valtavaa haastetta, jonka on itselle asettanut. Paperilla homma jotenkin tuntuu simppeliltä: pari kilsaa uintia, vajaa satanen fillarilla ja puolmara päälle. Eihän siinä sen kummempia. Mutta nyt kun pyörä-juoksu yhdistelmiä on tullut tehtyä ja yrittäny päästä niillä pökkelöjaloilla etanavauhtia eteenpäin totuus pikkuhiljaa tähän jääräpäähänkin on alkanut valaistua. Viiden puolen tunnin aikatavoite, jonka olen itselleni asettanut on kyllä valtava haaste. Sen saavuttamiseen mulla täytyy olla jo hyvä päivä, sen verran on tullut selväksi.

Nauratti kun eilen heräsin liian pitkiltä päikkäreiltä ja olin nähnyt ensimmäisen Joroisiin liittyvän unen.  Unessa pyöräily oli eka laji, uinti toka. Uinnissa oli tosin jotain ihmeellisiä rasteja missä piti hakea tuntolevyjä isojen kalojen suusta ja delfiinit kiihdytti matkaa kivasti. Jouduttiin myös hyppimään korkeista rakennuksista ja uinnin jälkeen vaihto tapahtui helikopterilla jota jäin odottamaan harmistuneena, kun pyöräilyyn ja uintiin oli yhteensä menny yli tunti. Joo-o, ilmeisesti alkaa vähän jännittää Joroinen...

Niitä treenejä

Vetäisin viime viikolla pari hyvin onnistunutta pyörälenkkiä, joista ensimmäinen meni jo yöpyöräilyksi, kun iltavuorosta päästyäni oli valtavat poltteet päästä Madonnan selkään. Yöpyöräilyssä  vetäisin mun "Susikosken lenkin", joka on reilu 60km ja verrattain helppoa maastoa. Aikamoiset endorfiinit jylläsi lenkin jälkeen, kun olin onnistunut pitämään +34km/h keskaria lenkin ajan. Ajoin suurimman osan lenkkiä ns. alaotteella ja siinä tuntui helpommalta ylläpitää kovaa vauhtia. Jalat oli kyllä hyvin tyhjiksi ajettu ton lenkin jäljiltä. 

Jälkimmäinen lenkki oli sitten toissapäivänä ja tarkoituksena oli vetää sama fillarilenkki ja juosta pari kertaa K-saaren ympäri (n. 16km) päälle ja näin tehdä viimeinen pitkä rankka yhdistelmä ennen Joroisia. Pyöräily meni menosuuntaan vastatuulta vastaan taistellessa valmiiksi väsyneillä jaloilla (yöfillarointi selkeästi vielä vaikutti reisissä) ja keskari oli vajaa 30km/h kunnes pääsin kääntöpaikalle ja pääsin laskettelemaan nautiskellen myötätuulessa tulomatkan. Lopulta keskari oli 32km/h tienoilla ja olin tuhannen väsynyt kun kotiin pääsin. Aurinko helotti ja sekin teki treenistä erityisen raskaan. Lähdin juoksemaan ja vaivoin sain pidettyä 5:55min/km keskaria yllä. Jonkinnäköinen epätoivo rupesi jo siinä valtaamaan, kun kauhistelin Joroisten valtavaa urakkaa tähän pieneen yhdistelmään verrattuna. Jo kuuden kilometrin kohdalla jouduin luovuttamaan leikin kesken kun vatsa sanoi itsensä irti tästä hullutuksesta. Mieli oli synkkä kun kävelin kotiinpäin.

Eilen sitten sen omituisen unen jäljiltä päätin yrittää kuitata sen toissapäiväisen juoksufeilauksen. En kummemmin valmistellut juoksua, muutaman huikan vettä otin, kun yritin itseäni sohvalta nostaa. Latasin juoksuvyön vedellä ja lähdin ulos nauttimaan taas upeasta kelistä, joita tämä kesä on kyllä ollut pullollaan. Juoksun alussa huomasi, että jalat olivat väsyneet yhdistelmän ja raivofillarointien jäljiltä. Lähdin kuitenkin juoksemaan itselleni reilua vauhtia (jossain 5:15min/km tietämillä). Vaikka väsyneisyys tuntui jaloissa niin askel tuntui silti hyvältä ja lennokkaalta. Itseluottamus kasvoi lenkin aikana samalla kuin vauhti ja matkakin. Loppujen lopuksi vetäisin täyden puolmaratonin omaan enkka-aikaan 1:48! Enpä olisi uskonut lenkkiä aloittaessani, että tulee tollainen setti vedettyä varsinkin kun muistaa että oon viimeksi yli 10km lenkin juossut yli neljä kuukautta sitten. Ehkä jotain hyötyä on ollut juoksukuntoon kaikesta tästä pyöräilystä ja uimisesta. 

Lenkin jälkeen jalat oli kyllä aivan hajalla. Oon oppinut käyttämään nyt lenkeillä noita kompressiosäärystimiä ja niillä on ollut huomattava edistävä vaikutus mun palautumiseen. Pohkeet on ollu mulle aina ongelma juostessa, mutta säärystimillä ja varsinkin kun niitä pitää lenkin jälkeen tunnin pari jalassa ne tuntuvat helpottavan oloa pohkeissa ja nopeuttavan palautumista jopa niin että seuraavana päivänä kiukuttelevat pohkeet ovat harvemmin kipeät. Saa nähdä toimiiko taika tämän puolmaran jäljiltä. 

Joroisten odottelua

Sitten olisi enää 11 päivän rauhottelu ja nokka kohti Joroisia ja ensimmäistä puoltriathlonia. Mennään paikanpäälle jo torstaina Mintun ja lapsien kanssa. Saimme mahtavan majoituksen aivan kisa-alueen tuntumasta ja on mukavaa kun voi tutustua ympäristöön hyvissä ajoin ennen kisaa ja haistella vähän odottavaa kisatunnelmaa ja vakoilla supertriathlonistien viimeistelytreenejä. 

Lueskelin tuossa Antti Haqvistin ohjeita puolimatkan valmistautumiseen Liikutaan Hyvää sivustolla ja yllätyin ruokailuun liittyvästä ohjeistuksesta. Olen aina jotenkin käsittänyt, että tankkaus hoidetaan syömällä valtavat määrät pastaa ja kanaa ennen kisaa ja oon pitkälti niin toiminutkin (mikä voi ehkä vähän selittää raskasta oloa Nastolan pyöräily- ja juoksuosuudella). Tarkoituksena onkin syödä ihan normaalit ruuat ja juomat. Omituista! Samoin kisapäivän aamupala pitäisi olla normaalia kevyempi. Hyvin mielenkiintoista ja luotan kyllä Antin neuvoihin enemmän kuin omaan kokemattomuuteen triathlonin saralla. Tässä on linkki viimeistelyohjeisiin -> http://liikutaanhyvaa.fi/ohjelmat/

Nyt vaan kädet ristiin ja Joroisten odottelua!

Tsemppiä kaikille viimeistelyihin! 


lauantai 15. kesäkuuta 2013

Nastola Triathlon 2013


Se on nyt kuule niin, että tän alottelevan triathlonistin neitsyys on menetetty. Osallistuin tänään Nastolan Triathlonin olympiamatkalle. Tässä vähän raporttia valmistautumisesta ja itse kisasta. 

Valmistautumisesta

Tein viikko takaperin mun ensimmäisen varsinaisen triathlon treenin jossa oli kaikkia kolmea lajia mukana. Paikallisen Kärsäjärven vesissä vetäisin vajaan kilometrin setin. Uinnista on selkeästi tullut mun lempilapsi triathlonlajeista. Ruumiinrakenne on selkeästi suunniteltu enemmin uintiin kuin esim. pyöräilyyn. Tälläkin kertaa matka tuntui sujuvan hyvinkin vauhdilla tuon vajaan kilometrin setin. Pyöräilyssä taas ensimmäinen kilometri mentiin haipakkaa ja sitten jalat ihmeellisesti sanoivat itsensä irti. Hurjaa hampaat irvessä taistelua että sain edes +30km/h keskaria pidettyä. Vastatuuli oli kyllä kova, mutta ei se kyllä riitä selitykseksi. Yhteensä matkaa tuli vain vajaa 15km Karhuvuoren pururadalle. Sieltä sitten hyvinkin nopeassa vaihdossa lenkkikenkien päälle ja 4.8km pururata minulle tosi kovaa 4:57km/h vauhtia. Jalat tuntuivat hirveiltä juostessa, mutta sain vauhtia kuitenkin hyvin pidettyä yllä. Yhteensä aikaa tälle seikkailulle tuli 1:06 ja jotain sekunteja päälle. 

Tiistaina oli sitten vuorossa 10km tempoajo Rantapyörän mukavien poikien kanssa. Onnistuin homman upeasti mokaamaan pidellessäni sadetta kotona. Sade kun taukosi, mulle tuli ihan hirveä kiire ehtiä kisapaikalle, että kerkiän starttiin. Kammet kuumina myllytin Reitkalliin, jonne juuri ja juuri kerkesin starttiin. Juomapullot mäkeen, lyhyt pissatauko ja mun vuoro oli just. Tempo sujui oikein hyvin. Tuskaistahan se on kuin mikä, mutta sain taas itsestäni irti sen mikä otettavissa on. Loppuaika 16:15 märällä kelillä oli oikein hyvä. Jäin vain 4 sekuntia kuukauden takaisesta temposta. 

Treeniviikko huipentui keskiviikon uimaharkkoihin, jossa meno oli kyllä hurjaa. Kiristyvällä tahdilla uitiin aluksi satasia ja sitten lopussa täysin urku auki 50m. Törkeen hauskaa oli!

KISARAPORTTI

Edellisenä iltana käytiin lapsien kanssa läpi kerran jos toisenkin onko kaikki varusteet mukana. Näin ensikertalaisena se ei ole ihan niin yksinkertainen asia. Kamaa tuntui tulevan aika paljon mukaan, mutta parempi vähän ylimääräistä kuin jos jotain jäisi puuttumaan. Yöunista sen verran, että to-pe ja myös pe-la yöt nukuin verrattain hyvin. Kisajännitys ei sellaisiin mittasuhteisiin ollut yltynyt, että unet olisivat karanneet. 

Minttu tuli hakemaan meitä kellon tarkasti niinkuin tapoihin kuuluu. Pienellä härdellillä kamat kyytiin ja lapset autoon ja kohti Nastolaa. Matkan aikana totesin että mm. lompakko ja jalkapumppu jäivät kotii. Noh, kumpakaan ei onneksi ollut elintärkeä reissulle. 

Pääsimme kisapaikalle juuri samoihin aikoihin, kun ilmoittautuminen alkoi. Kävin aluksi varaamassa fillarille hyvän paikan (numeroinnin mukaisia paikkoja ei ollut vaan paikan sai valita paikalletulojärjestyksessä). Ilmoittautumisen jälkeen kuulumisien ja kisajännityksen purkamista hyvässä seurassa. Olipa mukavaa, kun oli paljon tuttuja kisaamassa. Käytiin vielä kisainfon jälkeen vaihtoalue kävelemässä läpi, jotta oli kuvaa minne pitää mennä ja milloinkin. 

UINTI

Lähdön hetki alkoi koittamaan ja märkäpukun saatua päälle siirryimme rantaan jossa oli jo reippaita triathlonistejä lämmittelemässä. Lapsille ja Mintulle onnenhalit ja -pusut ja veteen odottamaan lähtölaukausta. Pakko sanoa, että tämä hetki tuli ikuistettua omaan mieleen. Siinä haaleassa vedessä seistessä ja ympäröivien triathlonistien rauhallisessa puheensorinassa järven aallokon kutsua odottaessa, fiilis oli mitä parhain. Kuinka monta tuntia on sitä itse tullut luettua triathlonkirjallisuutta ja -lehtiä, katsottua Konan, Finntriathlonin ja muiden kisalähetyksiä ja nyt olin ensimmäistä kertaa itse kiirastulessa. 

Ja minkälainen kiirastuli se olikin! Lähtö tapahtui suhteellisen pienellä määrällä tönimisiä ja potkimisia. Löysin aika nopeasti itselleni hyvän linjan jota seurata ja suunnistus ensimmäiselle poijulle tuntui sujuvan ongelmitta. Ainoa ongelma oli aivan jäätävä aallokko. Se sattui vielä mukavasti suoraan vasemmalta puolelta mistä olen tottunut ottamaan happea. Se hajoitti omaa uintia kyllä ehkä eniten. Ensimmäisen poijun jälkeen onnistuin hieman suunnistamaan harhaan mistä tuli jonkun verran ylimääräistä matkaa, mutta se oli kai odotettavissakin. Toinen poiju tuntui olevan aivan loputtoman pitkällä. Pienenä pisteenä horisontissa, joka ei tuntunut suurentuvan ollenkaan. Sen kuitenkin saavuttaessani ja viimeisen käännöksen tehtyäni aloin saamaan rytmistä kiinni uinnissa ja selkeästi sain vauhtia lisättyä. Viimeinen rykäisy menikin sitten suhteellisen nopeasti. 

PYÖRÄ

Pyörävaihtoon tulo vähän jännitti, tätä hetkeä kun oli odottanut. Vaihtoalueella tulleet taputukset ja erityisesti Mintun ja omien lapsien kannustushuudot tuntuivat kyllä tosi hyviltä. Otin vaihdon hyvin rauhallisesti. En halunnut hosua ja sitten mokata hommaa jotenkin. Makon märkäpuku toimii kyllä kuin unelma. Se lähtee päältä heittämällä muutamassa sekunnissa. Sen jälkeen istahdin maahan ja pistin sukat ja pyöräilykengät jalkaan. Koko operaation meni varmasti parisen minuuttia ellei enemmänkin. 

Fillarointi alkoi tosi tahmeasti vaikka myötätuulta löytyi aika reilusti. En tuntunut vaan löytävän sitä myllytysvaihdetta. Tietysti reitin aivan jäätävät mäet söivät varmasti myllytysvaihteen käynnistystä ja käännökseen tultaessa alkoi aika legendaarinen vastatuuli. Sen ja mäen kanssa taistellessa Silton poika palautettiin aika vahvasti maan pinnalle. Vasta ehkä 30km kohdalla aloin löytämään fillarista myllytysvaihdetta ja pari aika-ajopyöräilijääkin nöyrän anteeksipyytävästi ohitin. Johtuen olosuhteista, oli kyllä pisimmät 40km jotka oon pyöräillyt. Muutaman kerran jouduin itselleni muistuttamaan, etten ole nyt sunnuntailenkillä vaan kisassa. Kaikki peliin mitä koneesta lähtee. En tiedä tosin oliko sillä mitään vaikutusta vauhtiin. 

JUOKSU

Vaihtoon saavuin jo jonkin verran voipuneen oloisena. Tämä vaihto oli tietysti nopea. Pyöräilykengät pois, juoksukengät tilalle ja kypärä pois ja juoksemaan. Juoksun ensimmäiset puoli kilsaa sujui oikein hyvin ja siitä eteenpäin hyvin tuskaisesti. Vatsaan (ei kylkeen) kävi koskemaan niin paljon, että mun oli pakko hiljentää vauhtia reilusti, että pystyin ylipäätänsä juoksemaan. Tämän kanssa taisteltiin melkein kääntöpaikalle asti, jossa alkoi helpottamaan ja pystyin taas vähän lisäämään vauhtia. Otin jokaiselta kolmelta juomapisteeltä juomista, joista ei kyllä mun vatsa kauheasti tykännyt. Loppujuoksussa päänsärkykin alkoi vaivaamaan. Kääntöpaikalla tullut vauhdin lisäys jatkui pari kilometriä ja siitä eteenpäin voimat alkoivat olemaan käytetty. Minkäänlaiseen loppuspurttiin ei ollut rahkeita.

Loppuajasta ei ole täyttä varmuutta, mutta jos oikein kuulin niin loppuaika oli jotain 2:45 luokkaa. Mielessäni mietin, kuultuani että pyöräily- ja juoksuosuus on hyvinkin mäkinen että tavoiteaikani on 2:30-3:00 välissä. Olosuhteitten ollessa noin rajut niin nyt tulosta mutusteltuani täytyy olla ihan tyytyväinen tuohon. 

Järjestelyt, infot, opastukset toimivat osaltani erittäin hyvin. Mulla ei ollut missään vaiheessa epäselvyyttä minne pitäisi seuraavaksi mennä tai kääntyä. 

Kiitokset tässä vaiheessa kaikille niille, jotka ovat tukeneet tätä mun harrastusta vuoden aikana. Homma ei olisi tässä vaiheessa ilman teitä, varusteiden eikä kunnon osalta.

Nyt lapsien kanssa herkkuillallinen ja mun valitsema leffa ja ehkäpä tuon saunankin voisi lämmittää. 

perjantai 31. toukokuuta 2013

Yöllinen juoksuvalaistuminen.

Eilen illalla mulla oli valaistumisen hetki. Valaistumisella tarkoitan tällä kertaa sitä, miten yksittäinen tapahtumasarja muutti mun ajatuksia eri suuntaan kuin mitä olen tähänastisesti ajatellut. Käytännön kokemus puuttuu vielä pidemmältä aikaväliltä mutta melkoisen vahvan alkusysäyksen eilisilta toi mukanaan. 

Töistä päästyäni ja aamuvuoron jälkeen perinteeksi muodostuneen päiväunien ja auringonoton jälkeen mieli ja kroppa tarvitsi toimintaa. Rantapyörän ryhmäpyöräily alkaisi tunnin sisään ja mieli teki myös uimaan. Voisin vaikka fillaroida Kärsäjärvelle ja pulahtaa järven rauhalliseen veteen ja nauttia illan rauhasta raivoisan uinnin parissa?

Olin edellisenä päivänä käynyt uimassa jo vajaan kolmen kilsan lenkin ja sitä edellisenä päivänä polkenut yli sata kilometriä, joten näillä verukkeilla pyöräilyt ja uimiset jäivät vaikkakin nälkä jäi.

Olin myös uinnin päälle käynyt juoksemassa. Olen alkanut hiljalleen kuntouttamaan akillesta pienellä treenillä ja samalla huomannut kuinka auttamattoman huonossa kunnossa jalkani ovat. Pyöräily ei todellakaan kompensoi tippaakaan juoksutreenin poissaoloa. Vauhtia pystyn ylläpitämään, mutta jalat jäävät pienen 5km lenkin jälkeen pariksi päiväksi todella heikkoon happeen vaikka lenkki olisi juostu pk-kynnyksen alarajoilla. Paniikki hiipii hiljalleen mieleen miettiessäni reilun kahden viikon päässä häämöttävää Nastolan triathlonia! Luojan kiitos siellä ei ole kuin 10km juoksulenkki. Siitä pitäisi suoriutua vaikka jalat olisivat nollakunnossa. 

Sen verran vielä akillesjänteestä, että kävin sitä ortopedillä näyttämässä ja hän määräsi ultraäänikuvaukseen varmistamaan ettei mitään ole revennyt, fysioterapeutille joka antaa ohjelta "eksentrisiin" (muistaakseni) harjoituksiin jalalle ja lopuksi vielä yölasta jalkaan öisin, jotta akilles pysyisi venytysasennossa. Tämä kuulemma edistää akillesjänteen paranemista. Tarvitaan siis rasitusta nopeampaan paranemiseen. Finanssitilanteen ollessa täysin katastrofaalinen jätin jälkitoimenpiteet hyllylle, mutta uskalsin aloittaa varovaiset juoksuharjoitukset (K-Vuoren pururadalla, pehmeällä alustalla). 

Kävin loppujen lopuksi iltatoimena pesemään pyykkiä ja vähän siistimään paikkoja siskojen vk-loppuna tulevaa vierailua varten. Olen intohimoisesti viime aikoina lukenut "Born to Run" -kirjaa. Se oli oivaa lukemista pyykkejä odotellessani. Pari koneellista pestyäni lähdin kauppaan hakemaan jotain syömistä. Mukaan tarttui viinirypäleitä ja banaaneja. Asetuin Sapokan upeaan vesipuistoon jatkamaan lukemista auringon laskiessa puurajan ja taivaanrannassa hämyilevien pilvien taakse. Auringonsäteitä tunki pilvien lomitse läpi sinitaivaan, linnut sirkuttivat, edessä ja takanani tuon tuosta lenkkeilijät nauttivat siitä parhaasta mitä kesä voi tarjota. 

Aloin ahmimaan hedelmiä ja lukemaan 25. lukua kirjasta. Luku käsittelee sitä onko koko juoksukulttuuri mennyt harhaan ja luonnottomaan tapaan liikkua ja tämä ilmennyt siinä että 65-80% juoksijoista ilmoittaa saaneensa vuosittain jonkinnäköisen vamman juoksuun liittyen. Onko kaikki pronaatiotuet, geelityynyt ja iskunvaimennukset esteenä jalan luonnolliselle askellukselle. Luku esitti jopa tilastoja siitä mitä kalliimmat juoksukengät sitä todennäköisempää altistumisesi juoksuvammoille ja mitä kuluneemmat juoksukengät, sitä todennäköisemmin jalkasi pysyvät hyvässä kunnossa. Onko jalkapohja sittenkin luotu kovia tärähdyksiä varten? Jalkapohja löytää luonnollisen askelluksen kuulemma itsestään hyvinkin nopeasti jos menet paljasjaloin juoksemaan pihan asfaltille. Lukiessani jouduin kerran jos toisen epäuskoisena naurahtamaan kaikenlaisia tilastoja ja paljasjalkapioneerien kertomuksia. 

Aurinko lakkasi lämmittämästä ja lähdin mietteissäni polkemaan kotia kohti. Suunnitelmat muuttuivat kesken matkaa ja käännyin kohti uimahallia ja Arto Tolsa areenan nurmikkoa. Istutin Madonnan nurmikkomäkeen, potkaisin pyöräilykengät ja sukat jalastani ja lähdin paljasjaloin lentoon pitkin kosteaa nurmikenttää. Yksinäinen sadettaja tykitti vettä kentän nurmikolle ja ajoittain siitä sai viilennystä itsellenikin. Ajattelin pari kierrosta juosta ja hieman maistella paljasjalkajuoksemisen saloja. Juoksemisesta ei tullut loppua. Juoksin ja juoksin kenttää ympäri ja jalat tuntuivat paremmin ja paremmin löytävän oman askelluksen kuin itsestään. Viidentoista minuutin jälkeen heitin paidan pois päältä ja jatkoin juoksemista kuin pikkupoika vailla huolenhäivää akillesjänteistä, vammoista ja huomisen tuntemuksista. Puolen tunnin jälkeen pysähdyin ja asetuin kuuntelemaan täydellisen kesäillan ääniä kostealle nurmikolle.

Fiiliksiä oli lenkin jälkeen vaikea kuvailla. Valaistuminen oli jotenkin hyvä sana kuvaamaan kokemusta. Jännitystä, tyynen-seesteisen-rauhallista, innostusta. Sen verran voin luvata itselleni että otan viikottaiseen treenaukseen yhden paljasjalkanurmikkolenkin ja katson mitä vaikutuksia sillä on omaan juoksukuntoon. Jos puoliksikaan fiilikset on samoja kuin tänään ainakin jonkinnäköistä tasapainoa nämä treenit tuovat. 

Kaikki viime kuukausien jalkavaivat, turhautumiset ja ahdistumiset taisivat kertaheitolla purkautua tämän tapahtumasarjan myötä. Mulla on ollut hurja kaipuu juoksemiseen ja nyt kun sain tuntea pitkästä pitkästä aikaa puhdasta juoksemisen iloa, vieläpä kokonaan uudella tavalla jonkinnäköiset padot avautuivat illan ja yön aikana kun mietin tapahtunutta. Todella toivon, että tämä olisi sysäys uuteen aikaan itselleni ja pystyisin nauttimaan samankaltaisesta lapsenomaisesta juoksemisen riemusta tulevaisuudessa enenemässä määrin. 

"Healthy feet can hear the very heart of Mother Earth"

maanantai 20. toukokuuta 2013

Mako-märkäpuku testissä, 10km tempoajo ja 140km maantiepyöräily!


Mako

Viikko sitten vihdoin ja viimein kauan odottamani märkäpuku saapui kaverin toimittamana. Jälleen yksi tuntematon osa-alue triathlonissa alkaisi saamaan valaisua. Vaikka uimassa on vuoden aikana säännöllisesti käytykin niin uiminen märkäpuvulla avovedessä on uusi kokemus.

Ensimmäinen kerta kun pukua pistin päälle olin hyvin varovainen ja puvun päälle pistämiseen menikin varmaan kymmenen minuuttia. Puvun ollessa päällä se tuntui ahdistavalta ja jotenkin rajoittavalta. Kokeilin vähän käsien liikerataa uinnissa ja siinä en tuntenut puvun rajoittavan liikkeitäni. Kokonaisuudessaan kuivalla maalla puku herätti kysymyksen: "tämänkö pitäisi helpottaa ja nopeuttaa uimistani?" Kuivaharjoittelussa ja vedestä tultuani puvun riisuminen tapahtui taas hyvin nopeasti. Puku lähtee suorastaan itsestään pois muutamassa sekunnissa. 

harvemmin oon yhtä urpolta näyttänyt...



Perjantaina sitten vihdoin ja viimein pääsin ihan uimahallille asti puvun kanssa. Lapset olivat mukana ja meillä tovi meni ennenkuin lapset saivat takana olevan vetoketjun kiinni :P Ensimmäisestä pulahtamisesta on tämä lyhyt videopätkä ja sen verran innoissani olin, että unohdin pistää uimalasit silmille, kun lähdin uimaan:

video


Heti kun veteen pääsi, kaikki ahistus ja "rajoittuvuus" puvussa katosi. Samoin puku tuntui kelluttavan minua kuin korkkia vedessä. Tein ensimmäisen testisatasen ja joutui kyllä haukkomaan henkeä 1:19! En ole koskaan päässyt lähellekkään tuota aikaa ilman pukua. 50m. meni kevyellä vedolla 39sek. Vauhdin tuntu vedessä on melkoinen. Päätin pistää puvun koetukselle ja uin 2km testiuinnin. Ensimmäinen kilometri meni aikaan 16:10 ja koko 2km aikaan 33:10! Se on yli 5 minuuttia pois vanhasta ennätyksestä! Aivan jäätävää vauhtia tolla puvulla pääsee! Toinen kilometri meni hieman hitaammin varmaan johtuen siitä, että uinti on lievästi raskaampaa puku päällä ja kädet väsyivät toisen kilometrin aikana.

Mulla ei ole minkäänlaisia kokemuksia muista puvuista, joten en voi tehdä vertailua muihin merkkeihin. Mutta tyhmempikin huomaa, että teknisiltä ominaisuuksiltaan Mako on huippuluokkaa. Hankin puvun www.trisport.fi sivuston kautta, joka hoitaa puvun maahantuontia Suomeen. Merkki on pieni verrattuna Sailfishiin ja muihin yleensä triathlonissa käytettäviin pukuihin, mutta en ihmettelisi jos puku alkaisi hyvin nopeasti saamaan isompaa jalansijaa triathlonmaailmassa. Minun tapauksessa ainakin tuo uintiaika puhuu puolestaan.

Ensimmäinen tempoajo!


Meillä oli tiistaina Rantapyörän vuoden ensimmäinen tempoajo. En ole koskaan osallistunut tempoajoon aikaisemmin, joten jännityksellä odoteltiin kokemusta. Yritin pitää jalat täyslevossa pari päivää ennen tempoa. Matkaa tempopaikalle on noin 20km, joka tuli hissuteltua voimia säästellen. Keli oli mitä sopivin vauhtiajoon. Aurinko paistoi niin, että tarkeni lyhkäsissä ja tuulta ei ainakaan aloituspaikalla ollut nimeksikään.



Paikanpäälle oli saapunut 12 kappaletta itsensä haastajia. Ensimmäiseksi valittiin lähtönumerot ja sitten minuutin välein lähdettiin liikenteeseen. Lähtönumero oli mulla kuusi. Asetuin sillan kaiteen viereen, josta lähdettiin liikenteeseen. Lukkopolkimet sai siis kiinni ennen lähtöä, kun piti kaiteesta kiinni. Heti alussa tein amatöörivirheen, kun en ollut muistanut pistää vaihdetta pienemmälle lähtöä varten. Varmaan pari sekuntia hukkasi siihen meni, kun isolla vaihteella lähtee kiihdyttelemään. Reitti on siis 5km suuntaan ja samaa reittiä takaisin. Kääntöpaikalla oli liivillinen opastaja neuvomassa ja kannustamassa. Ensimmäisen 5km aikana on selkeästi enemmin laskuja, jonka huomattuani, jätin tietoisesti vähän voimia takaisintuloon. Heti kääntöpaikan jälkeen ensimmäinen kilometri mennään peltoaukeilla, jossa oli reilun oloinen vastatuuli ja nopeus tippui sinne 30km/h tietämille. Heti kun päästiin puiden suojaan vastatuulta ei ollut nimeksikään ja nousut alkoivat. Tuntui, että voimia oli nousuihin joten myllytin ne aika täysillä ylös. Lopussa alkoi voimat olemaan lopussa ja jalat aivan hapoilla. 

Viimeisin rykäyksen sain kuitenkin tehtyä ja loppuaika oli 16:11, mikä oli vain 51s. vähemmin kuin kisan voittaneella Kalevilla. Sijoituin 7.  tuolla tuloksella ja olin hyvin tyytyväinen ajooni! Keskinopeus mulla oli vähän reilu 37km/h. joka on selkeästi kovinta vauhtia mitä olen Madonnalla myllyttänyt. Tässä erään tempossa olleen videopätkää:


140km sunnuntaipyöräily


Eilen päätin rohkeasti osallistua +100km maantiepyöräilyyn Rantapyörän poikien kanssa. Tarkoitiksena oli polkea nk. Jouko Mattilan muistoajo -lenkki. Niinkuin näkyy, starttipaikka on Haminassa, joten siirtymisineen pituutta lenkille tulee enemmin kuin tarpeeksi. Ennen tätä lenkki mun pohjat oli vähän reilu 90km.

Aamulla melkein kymmenen tuntien yöunien jälkeen mieli oli virkeä ja valmis päivän seikkailuun. Keli oli mitä täydellisin, hieman pilvistä ja niin lämmintä, että "lyhkäsissä" pärjäsi oikein hyvin. Tsekkasin vielä sadetutkat ja välitöntä sateenvaaraa ei lenkillä ollut. Nappasin mukaan muutaman energiageelin ja täytin juomapullot piripintaan. Fillari tuntui hyvältä ja tapani mukaan hitaasti matkaan lähteneen piti vähän spurttailla, että kerkesin yhdeksitoista Leikarin parkkipaikalle. 

Lähdettiin ryhmässä ajamaan kohti Haminan Tervasaarta,  jossa treffattiin muu porukka. Porukkaa lenkille tulikin aika reilusti, yhteensä 12.Ajoimme nätissä muodostelmassa Haminan läpi kohti vanhaa Kuninkaantietä. Reitti osoittautui hyvin mäkiseksi ja tämänkaltaisen vihreän maantiepyöräilijän jalat joutuivat aikamoiselle koetukselle jatkuvien nousujen hapottaessa voimavaroja jaloista. Jo 60km kohdalla aloin silloin tällöin jättäytyä pääjoukosta erään kohtalotoverin, Jukan, kanssa. Meitä ei kuitenkaan kokonaan unohdettu oman onnemme nojaan vaan matkan aikana taidettiin kolme taukoa pitää, joissa saatiin aina edellä ajava nopea ryhmä kiinni. Vajaa puolet lenkille tulijoista teki pienemmän lenkin hitaammalla vauhdilla, mutta minä itsepäisesti pysyin nopeassa ryhmässä. 

Hieman puolen välin jälkeen pysähdyttiin Virolahden R-kioskilla täyttämään pullot jolloin sai ensimmäisen kerran istua alas. Tässä vaiheessa ihmetteli, miten sitä jaksaisi tässä ryhmässä loppuun asti. Heti liikkeelle lähdettyämme tipahdin matkasta, mutta sain pääjoukon kiinni hetken päästä. Päästyäni ryhmään takaisin seuraavat melkein 20km menikin ihmeellisen kevyesti. Myllytettiin ihan kovaa keskaria ja tuntui, ettei mitään ongelmia olisi ollutkaan. Onneksi niitä pirun mäkiä alkoi taas tulemaan ja palattiin takaisin päiväjärjestykseen missä me Jukan kanssa mentiin perälaudassa ja pääryhmä silloin tällöin odotti meitä. Kun tiet erkanivat ja tiesi, että matkaa on vain se vajaa 20km Haminasta Kotkaan tiesin, että kyllä tässä kotiin saakka jaksetaan. Tein kuitenkin pysähdyksen ABC-Amiraalissa, jossa ihana Minttu pelasti mun loppumatkan tarjoamalla ison mukillisen kokista ja penkin jossa hetken hengähtää.

Lopullinen statistiikka Madonnan mittarista on: 141.34km, 4h 48min.  8sek., 29.4 km/h keskinopeus ja 66.4km/h huippunopeus, jonka yhdessä pitkässä laskussa myllytin. Tuossa vauhdissa tuulenvastus on kyllä jo melkoinen. Keskikadenssi oli 74, maksimi 120 ja kokonaiskadenssi 21 400 :)

perjantai 10. toukokuuta 2013

Kuulumisia!

Terkkuja kaikille sängyn/sohvanpohjalta! Ei, nyt ei ole onneksi mitään haaveria sattunut vaan hyvin ansaittu täydellinen lepopäivä kaikesta treenistä. Jalat ja yläkroppa on kokenut kovia reilun viikon aikana ja päätin armahtaa ainakin jalkoja muutaman päivän. Oon reilu 400km myllyttänyt vappupäivästä lähtien ja se on mulle aikamoinen kilometrimäärä ja viimeistään toissapäiväinen Rantapyörän vauhtilenkki pisti jalat sellaiseen happeen, että parempi odotella että ne lihakset kasvaisi levossa, että uskaltaa taas lähtä pelotonin kyytiin myllyttämään. 

Uimakuulumiset

Nyt on uinnin tekniikkakurssi kahlattu läpi vaikkakin kolme kriittistä uintia jäikin valitettavasti väliin. Oppimatta jäi mm. liuku ja volttikäännökset, jotka ei mitään kauhean kriittisiä juttuja ole triathlonistille, mutta omaksi iloksi, kellottaessa omia ennätyksiä niistä olisi voinut olla paljon hyötyä. 

Mutta onneksi hätä ei ole tämännäköinen ja voin jatkaa opetteluja Masters ryhmässä. Näitä treenejä meillä on nyt kaksi ollut ja meno onkin ollut hyvinkin erilaista kuin tekniikkakurssilla. Uintimäärä on huima ja sessiokin kestää puolitoistatuntia. Ensimmäisellä kerralla oli aika paljon potkuvoittoista treeniä, joka ei todellakaan ole mun vahvimpia lajeja ja kun edellisenä päivänä tuli vedettyä +80km soolofillarointi oli potkut aika tehottomia ja happoisia.

Mutta erityisen kiitollinen olen tästä mastersryhmästä. Aivan varmasti siitä tulee olemaan paljon hyötyä mun uintitekniikan kehittymisessä. Näitä harkkoja on pari viikossa ja yritän näiden lisäksi vähintään kerran viikossa käydä soolouinnilla. 

Pyöräkuulumisia

Nyt on oltu jo polkemassa aurinkoisessa säässä ja melkein ajoittain kesäisessäkin säässä luojan kiitos. Vastatuuleen taistellaan ja myötätuulesta nautitaan, ryhmälenkeillä ei tuulista niin välitetä. Tässä pari fillarikokemusta kuluneelta viikolta. 

Otin lauantaina tavoitteekseni pyöräillä ensimmäisen +100km lenkin ja tein parhaani valmistautuakseni tankkaamalla ja mulla oli pari geelipussiakin mukana täydentämässä energiavarastojani. Yksi syy pitkään pyörälenkkiin oli myös samana päivänä juostu HCR, joka mulla jäi akillesvamman vuoksi väliin ja tänä päivänä vamma syletti enemmin kuin koskaan aikaisemmin. Töissä edellisenä päivänä painepesin Madonnan ja öljysin kuntoon ja ennen lenkkiä tietysti paineet renkaissa kohdilleen ja toiveikkain mielin kohti pitkää lenkkiä. 

Ensimmäiset 35km meni aika pitkälti suunnitelmien mukaisesti ja vauhtiakin riitti oikein hyvin, keskarin ollessa jossain 32km/h tienoilla. Tässä kohtaa kävi vastatuuli temppuilemaan ja taistelu alkoi. Saavuin jossain 45km tietämillä isoille peltoaukeille, jossa oli kovimpia kokemiani vastatuulia. Homma meni aivan toivottomaksi ja keskinopeus tippui johonkin 25km/h tietämille, jos niinkään nopeaksi. Noin 15km vastatuulta ja päästiin jonkinnäköiselle metsätiellä, jossa alkoi sitten tulla vastaan nousuja. Tässä vaiheessa jalat olivat aivan hapoilla ja tappiomieliala oli vallannut miehen. Eteenpäin mentiin kevyttä vauhtia ja yritettiin selvitä vaan jotenkin hengissä tältä reissulta kotiin saakka. Armahtava kumin puhkeaminen sattui n. 83km kohdilla ABC-majakan kohdilla. Katsoin että ulkokumiinkin oli tullut pienoinen reikä, joten päätin kutsua Mintun hakemaan mut tien laidasta ja paikata kumin kotona ja vaihtaa samalla ulkokumin. Tämä päivä on kyllä yksi mun all-time-low pointteja triathlontreenauksen saralla. Kaikki suoraan sanoen vitutti niin rankalla kädellä, että oli vaikeaa nähdä mitään positiivista. 

Toinen kokemus oli toissapäiväinen Rantapyörän ryhmälenkki nopeammassa ryhmässä. Karkasin töistä aikaisemmin ja fillaroin kohtaamispaikalle (n. 13km) jossa kymmenkunta ulkonäöltään suoraan Tour De Francelta teleportattua superurheilijaa odotti kammet kuumina lähtölaukausta. Täytyy sanoa, ettei mulla ollut aavistustakaan kuinka kovaa tällä lenkillä vedettiin. Alku tempaistiin reilu 40km/h haipakkaa ja heti alussa muutama luovutti leikin ja jättäytyi nk. perälautaan, joka on ihan mahtava lisä näihin nopeisiin lenkkeihin. Musta on kiva yrittää roikkua nopeassa ryhmässä minkä jaloistaan kerkiää ja sitten on kuitenkin pyöräilyseuraa takana jos jaloista loppuu jerkku. Jaksoin noin tunnin verran myllyttää tän kärkiryhmän mukana ja keskari oli tältä tunnilta lähemmäs 37km/h. Siinä vaiheessa kun saavuttiin Liikkalan "vuoristoon" meiksin jaloista alkoi paukut loppumaan ja Rantapyörän luottokaveriltani Teemulta samoihin aikoihin. Me muodostettiin oma kahden miehen "perälauta" ja tehtiin mitä pystyttiin. Lopulta kilometrejä tuli lenkistä yhteensä Madonnan mittarin mukaan 91.55km eli ensimmäistä kertaa menin yli triathlonin puolimatkan, mikä riemastutti mieltä kovasti :)

Ensi tiistaina meillä on 10km tempoajo Reitkallin maastossa, jota kovasti odottelen. Siitä tulee varmasti hauskaa. Näitä tempoja on muutamia pitkin kesää ja siinä onkin hyviä mittareita oman nopeuskunnon testaamiseen ja kehittymiseen. Raportoidaan sitten tiistaina miten pojan kävi :)

Juoksukuulumiset

Sitten tämä mun surullisen kuuluisa jalkatilanne. Suureksi ilokseni voin ilmoittaa, että VIHDOIN JA VIIMEIN mulla on ollut ensimmäisiä täysin kivuttomia tunnusteluja akillesjänteessä. Ensimmäistä kertaa kun huomasin edistystä tapahtuneen niin helpotus oli aivan valtava. Ette usko kuinka äärettömän turhauttavaa on ollut istua tän tilanteen päällä yli kahdeksan viikkoa. Nyt mulla on toiveita siihen että pääsen parin viikon sisällä taas juoksu-kävelemään jalan kanssa ja siitä sitten ehkä pieneen juoksukuntoon Joroisille. Kunhan nyt edes kahden tunnin puolmaraton ajan siellä saisin niin tämä harrastelija olisi tyytyväinen!

Tässä vielä kesäiset terveiset pihalta eilen :)


keskiviikko 1. toukokuuta 2013

Fillaroinnin sietämätön keveys!

Taas on päiviä vierähtänyt viime kirjoituksesta. Kyllä blogin kirjoittaminen mielessä on käynyt, mutta taas kaikenlaiset kiireet on priorisoinut tämän myöhemmäksi. Mulla on viime kirjoituksesta tullut useita satoja kilometrejä Madonnan selässä. Rantapyörän ryhmälenkkejä on pari takanapäin ja +80km soololenkkikin tuli toissa vk-loppuna vedettyä. Uimakurssi päättyi viime lauantaina ja jatkan edelleen uimatreenejä nk. masters ryhmässä joka keskiviikko ja sunnuntai-ilta.

83.5km Via Dolorosa


Voisin tästä parista pitkästä lenkistä pienen jutun kirjoittaa. Ensimmäisen vetäisin soolona puolitoista viikkoa sitten sunnuntaina. Reittinä oli Rantapyörän nimeämä "Ahvion" lenkki. Tämä oli siis ensimmäinen pitkä soololenkki, jonka olen fillaroinut. Ensimmäiset 30km lenkistä oli enemmin tai vähemmin taistelua vastatuulen kanssa, mikä vähän söi miestä ja uskoa, siihen tuleeko tästä fillaroinnista yhtään mitään. Keskari tällä osuudella oli hieman alle 30km/h. Mutta reitin kääntyessä vastakkaiseen suuntaan homma helpottui paljon ja pyöräilyn nautinto nosti päätään. N. 60km kohdalla huomasin, että jalat alkavat olemaan ylämäissä hapoilla ja n. 70km kohdalla lähinnä laskettelin hissukseen lopun. Alaselkä oli myös todella väsynyt lenkin jälkeen ja seuraavana päivänä se aiheutti töissä ja kotona pientä taistelua. Alaselän kipeys ei johdu huonosta ajoasennosta vaan lihaksien tottumattomuudesta näihin pitkiin lenkkeihin.



Pari päivää lenkin jälkeen selkä oli taas kondiksessa ja rohkaisin mieletän sen verran, että lähdin ryhmälenkille mukaan. Tämä ryhmälenkki olikin sitten varsinainen henkien taisto. Keli oli sanalla sanoen järkyttävän huono. Ilma oli kylmä (ehkä 3-4 astetta lämminta), vettä tuli solkenaan taivaalta ja tuuli vaivasi suurimman osan lenkkiä. Meitä uskaltautui tällä kelillä 4 rohkeaa rantapyöräläistä kokeilemaan Ahvion lenkkiä. Lähdettiin hyvällä fiiliksellä matkaan ja ensimmäisten metrien aikana ymmärsi, että tankkaus tähän lenkille hoituu lähinnä edellä ajavan takapyörästä lentävää kuraa syöden. Maantiepyörissä ei lokareita tunneta, joten tämä ei ole kovinkaan miellyttävä tapa edetä maantietä. Tästä johtuen päätin vetovuorot vetää hieman pidempinä. n. 1.5km kerrallaan ennenkuin luovutin vetopaikan ja menin kuransyöntivuoroon. Huomattiin, että ensimmäisen 25km kohdalla alkoi yksi kaveri tippumaan joukosta. Odoteltiin sitä pari kertaa, jonka jälkeen kaveri antoi meille luvan mennä omaa vauhtia. Meistä kolmesta viimeisen 15km aikana vielä yksi lähti tippumaan, mutta kun lenkki alkoi olemaan lopuillaan niin tipautettiin sen verran vauhtia, että hän jaksoi loppumatkan meidän matkassa myllyttää.



Tiet kun erkanivat ja vedin viimeiset 8km yksin kotiin naureskelin ääneen itselleni kuinka helpolta pyöräily nyt tuntui. Keli aivan kamala, vastatuulta, jäätävä kylmyys ja meiksi painaa menemään Mussalon suoraa kolmenkympin keskarilla takana reilu 70km pyöräilyä. Jaloissa ei tuntunut väsymystä ja alaselkävaivat oli kaukana toissapäiväisestä, olo oli epätodellinen. Kotiin kun pääsin ymmärsin pikkuhiljaa, kuinka uskomattoman jäässä olin. Jonkinmoisen hypotermian vallassa oli hyvin vaikeaa edes avata vetoketjua takista, että olisin saanut avaimet sieltä ulos. Kaikki vaatteet ja mies itsekin oli yltä päältä kurassa ja Madonna raukka oli kärsinyt saman kohtalon. Suihkuun kun pääsin niin vaikka kuinka kylmällä piti suihkua niin se tuntui polttavalta jaloissa. Vapinaa jatkui vielä hetken, mutta fiilis kun saunan jälkeen sai puhtaat vaatteet päälle ja käpertyi sänkyyn lämpöisen peiton alle oli kyllä sanoinkuvailematon.

Oon pari vähän kovempivauhtista lyhempää lenkkiä vetänyt ja niissä on kyllä vähän itseluottamus noussut Joroisten tavoiteajan kanssa. Oon tavoitteeksi lyönyt 2:50 Joroisten 90km setille. Siinä saa jo kiirettä pitää tällainen ensikertalainen. Tässä pari nopeampaa settiä:






Jos tähän loppuun vielä mainitsisi uinnin tekniikkakurssin jälkeisestä 1km uinnista, jonka eilen vetäisin. Tarkoitus oli yrittää vetäistä kilometrin pohjat, joten alusta asti vauhti oli sen henkistä, että kovaa yritetään mennä. Loppuaika 18:26 on n. 5 sekunnin parannus vanhaan ennätykseen. Altaassa tuntuu todellakin siltä, että vauhti on ja tekniikka on huimasti edistynyt ajalta ennen tekniikkakurssia. Nyt vaan jatketaan myllytystä masters-ryhmässä ja toivotaan, että hommassa jatkuu samanlainen kehitys. Vesi kielellä jo odottelen märkäpuvun saapumista. Pitää paikallisessa uimahallissa joku setti vetää ja katsoa kuinka paljon sillä on omaan matkavauhtiin vaikutusta.


Se on kuule nyt niin ihmiset, että pessimistinkin on todettava, että se kesä on tekemässä kovaa vauhtia tuloaan. Nauttikaahan kaikki ulkoilemisesta, urheilusta ja auringonpaisteesta. Talvi on ollut pitkä kuin nälkävuosi joten ollaan me se ansaittu!

lauantai 20. huhtikuuta 2013

Rantapyörän ryhmälenkki, HCR:än peruutus ja kilsan pohjat altaassa!

Rantapyöräyhdistyksen kevät/kesäajot!


Tiistaina tuli osallistuttua ensimmäistä kertaa ryhmäajoon, kun paikallinen Rantapyöräyhdistys aloitti kolme kertaa viikossa tapahtuvat kuntolenkit. Tiistaisin ajetaan vähän reilumpi tempoinen (n. 30-35km/h) vauhtiajo, torstaisin rauhallisempi (n. 25km/h) kuntoajo ja sunnuntaisin 2.5-3 tunnin matka-ajo (n. 25-28km/h). Tiistaiselle lenkille kokoontui jopa 16 pyöräilijää, mikä taitaa olla Rantapyörän uusi ennätys. Päätettiin kokeilla nk. telaketjumuodostelmaa, jossa mennään pari jonossa ja oikealla puolella kärjessä oleva hyppää aina vasemman puolen kärkeen ja siitä johtopaikan vaihtuessa automaattisesti hivuttautuu jonon hännille ja sieltä taas hyppää oikeanpuolimmaiseen jonoon hännille.

eli siis näin!

Oli todella mielenkiintoinen ja innostava kokemus ajaa ryhmässä. Ei mennyt kauaa, kun telaketju alkoi muodostumaan ja toimimaan jotenkin järkevästi. Välillä hirvitti ohittelevat autot, mutta nopeasti siihenkin tottui. Tommoisen letkan ohittaminen on vähän kuin rekan ohittaisi, paitsi ettei me tietysti ihan niin kovaa mennä :P Mulla tuli kotimatkoineen yhteensä 64km lenkille mittaa. Telaketjuilu mentiin 28.5km/h keskarilla ja täytyy sanoa, että menipä helposti tollainen vauhti ryhmässä ajaen. Koko ajan tuntui, että joutui jarruttelemaan vauhtia. Innolla odotan tiistain nopeita lenkkejä, katsotaan käykö siellä jo matkavauhti hirvittämään. Kuulemma keskarit menivät jo loppukesästä 37km/h paremmalle puolelle. Sitä vauhtia ei kyllä yksin montaa sekuntia jaksa :P

Urheat Rantapyöräläiset kelistä riippumatta telaketjuilevat autoilijoiden kiusaksi pitkin Hurukselantietä.










Helsinki City Run


Päätin eilen illalla olla osallistumatta Helsinki City Runiin tänä vuonna. Konsultoin lääkäriveljeä ja hänen mielestä vaikka akilles lähtisikin parantumaan nyt äkisti niin ei ole järkevää juosta kahden viikon päästä puolmaratonia. Nyt kun on rypenyt tän päätöksen kanssa viimeiset pari viikkoa niin on pieni helpotus, kun se tuli tehtyä. Yritän saada maanantaina ajan lääkärille ja katsotaan jos saisin kalasteltua itselleni kortisonipiikin jos siihen on tarvetta ja se edistäisi parantumista.

Nyt vaan peukut pytyyn, että saisi tämän vaivan hoidettua pois ja saisi taas juoksun ohjelmaan takaisin. Voin sanoa, että ikävä on jo! Mitä veljellenikin sanoin, yritän positiivisesti nyt suhtautua tähän vaivaan. En usko, että olisin keskittänyt aikaa niin paljon fillarointiin ja uintiin jos mun juoksutreenit olisi mukana treeniohjelmassa. Toivotaan, että kun jalka tulee kuntoon en huomaa taantuneeni puoli vuotta taaksepäin treeneissä :/

Kilsan pohjat!


Uinnista tuli sellaisia ilouutisia tällä viikolla, että tekniikkaryhmästä on ollut selkeästi konkreettista hyötyä mun uintivauhdille. Olin maanantaina altaassa ja päätin kokeilla miltä kilsan vauhti tuntuu suht rennolla vedolla ja pyrkien oikeaan tekniikkaan. Kun ensimmäiset 550m oli takana, huomasin että nyt on mahdollisesti enkka-aika tulossa. Siitä eteenpäin hiukan kiristin vauhtia ja viimeiset 100m vedettiin urku auki. Loppuaika oli 18:31 mikä taitaa olla kuutisen sekuntia vanhaa ennätystä parempi. Varmasti jos alusta asti ottais vähän kovemman vauhdin niin tuosta saisi lisääkin sekunteja pois. Toivoisin, että saisi puhkaistua itsensä tuonne 17 minuutin puolelle tänä keväänä/kesänä. Harvemmin tulee enää ennätyksiä tehtyä, joten tälläiset kyllä piristää päivää ja treenausta.

Keskiviikkona oli sitten tekniikkaryhmän treenit aiheena rintauinnin käännös ja hypyt, jokaisen triathlonistin ykköstreeniaiheet! :P Eilen kävin vielä soolouinnilla. Siellä kokeilin ensimmäistä kertaa vähän "oikeampaa" uimaharjoittelua. Mulla oli alku- ja loppulämmittelyt ja vetäsin 10 x 100m vetoja n. 1:51 ajalla ja 8sek. palautuksilla. Vauhti tuntui sopivalta ja pysyin hyvin tuon 1:51 vauhdissa, aika usein itseasiassa tuli enemmän kuin tuo 8sek. venailua. En tiedä sitten tarkoittaako se, että pitäisi muutamalla sekunnilla tipauttaa tuota satasen tavoiteaikaa. Noh, oli kuitenkin ihan mukavaa vaihtelua mun nyt kohta vuoden jatkuneeseen yksitoikkoiseen uintitreeniin.

Uutta kirjallisuutta


Posti ilahdutti tällä viikolla parilla uudella kirjalla, jotka tilasin. Ensimmäinen on Joe Frielin "Your Best Triathlon" ja toinen ihanan Chrissie Wellingtonin "Life Without Limits". Mulla on vielä "Born to Run" kesken, joten nää todennäköisesti saa odottaa aikaa kun ulkona on niin lämmin, että voi takapihalla lueskella kirjaa rauhassa ja nauttia auringonpaisteesta. HAH! Niinku sellanen kesä olis edes tulossa. Mulla alkaa usko loppumaan tän kevään kanssa. Aivan uskomatonta shaissea ollut tää loputtoman pitkä Game-of-Thrones-talvi! Yhtään lämmintä päivää ei oo vielä ollut ja lämpötilä ei ainakaan Kotkassa oo kertaakaan noussut yli seitsemän asteen. WTF, kevät?!?!?? Joo, facebookin puolella onkin enemmän kuin tarpeeksi ollut mulla avautumista tän kelin suhteen. Mutta onneksi on sentään lumet jo sulaneet ajoteiltä ja hiekat pöllytetty niin, että voi hyvällä omallatunnolla myllytellä Madonnalle menemään.

Hyviä treenejä kaikille ja nauttikaa jos ootte kaikinpuolin terveenä ja jos ette ole niin keskittykää siihen, mitä voitte tehdä, se on tän blogistin oivalluksia treenauksen saloihin.

lauantai 13. huhtikuuta 2013

Suomimiehen kuntotesti ja vajaa sata päivää Finntriathloniin!

Nyt on taas paljon kirjoitettavaa. Ei pitäis pitää näin pitkiä taukoja blogikirjoitukseen, mutta tää viikko on mennyt niin älyttömän nopeasti, ettei oikein ole aikaa löytynyt summailuun. Tai siis en ole varannut aikaa sille, tekosyitähän noi "liian kiire" -selitykset aina on :P

Suomimiehen kuntotesti


Kävin eilen Kotkan torilla tekemässä Suomimiehen kuntotestin. En ole tuollaista kehonkoostumusmittausta koskaan tehnyt, joten oli hyvin mielenkiintoista saada analyysia omasta kehosta. Testi koostuu kolmesta eri testistä. Ensimmäinen on puristusvoima, toinen on kehonkoostumusanalyysi ja kolmantena kestävyyskunnon arviointi. Sen enempää mittaustapahtumaan menemättä tässä on hieman tuloksia joita minulle tuli.

Puristusvoima: 


58, joka on hieman ikäluokkaani keskivertoa parempi. Enpä hirveästi tuota yläkroppaa olekaan treenannut, joten se oli hyvin odotettavissa oleva tulos.

Kehonkoostumus:


Pituus 195 cm
Paino 98.2 kg
Painoindeksi (kg/m2) 25.8
Vyötärönympärys 86 cm
Rasvaprosentti 17.3
Lihasmassa (kg) 46.1
Viskeraalirasva VFA (cm2) 124
Kuntoluokka (1-5) 3
Lihas-/rasva-arvio: Keskiverto

Kestävyyskunto:


Liikunta-aktiivisuus (1-4) 4
Kestävyyskunto (ml/kg/min) 58
Kuntoluokka (1-7) 7
Kestävyyden arvio: erinomainen

Lopullinen kehonkuntoindeksi mulla oli (arviolla -5 - +5) +2.45 ja kokonaisarvio: hyvä, kommentilla: Liikunta- ja ravintotottumuksesi ovat todennäköisesti hyvässä tasapainossa terveytesi ja hyvinvointisi kannalta. Jatka samaan malliin.

Jos olisin vuosi sitten saman testin tehnyt olisi tulokset olleet jotain aivan muuta. Silloin painoa oli vielä lähemmäs 115kg ja aktiivisuus ei ollut kyllä mitään kehuttavaa, vaikka olinkin tähän urheiluputkeen jo hyvin päässyt silloin. Ylipainoa mulla on vielä hiukan. 195cm mun ikäiselle miehelle normaalipaino pitäisi sijoittua 71.1. - 96.3kg väliin. Viskeraalisen rasvan määrä mulla oli myös yli tuon suositellun 100 cm2, joten tällä saralla riittää vielä duunia. Pitää kesän jälkeen tehdä uusi testi ja katsoa onko taas edistystä tapahtunut.

Sen verran vielä summausta, että ei tämä vajaa puolitoista vuotta ole mikään äärimmäisen helppo tie ollut. Paljon kovaa duunia ja loukkaantumisia ja kaikenlaista taistelua. Mutta ilokseni olen huomannut, että olen pystynyt pitämään terveen ja joskus vähemmin terveen innostuksen yllä liikkumiseen ja itseni kehittämiseen kuntoilijana. Sanomattakin selvää, että nykykunto on paras ja palkitsevin asia kaikesta kivusta, särystä ja kyynelistä mitä olen puolentoista vuoden aikana vuodattanut.

Vajaa 100 päivää Joroisten koetukseen!


Kauhukseni huomasin tällä viikolla, että päivät alkavat käymään vähiin Finntriathlonin kanssa. Sadan päivän rajapyykki meni rikki. Tässä hieman lajikohtaista arviota nykytilanteesta.

Uinti


Uinnin tekniikkaryhmä alkoi pääsiäisenä. Se on ollut erittäin tervetullut lisä mun uimaharjoitteluihin. En ole koskaan ollut vastaavassa ohjatussa liikuntaryhmässä mukana. Hyvin helposti pääsin treeneihin sisälle ja kaksi valmentajaamme ovat kyllä ensiluokkaisen hyvin ja selkeästi käyneet kohta kohdalta vapaauinnin tekniikkaa ja harjoittelua. Olen varma, että tästä poikii paljon hyötyä mun uintivauhtiin ja uinnin helppouteen, varsinkin kun tekniikkaharjoitukset on ohi ja pääsen varsinaiseen Masters-ryhmään myllyttämään harjoituksia. Uinti vauhti mulla on jo tällä hetkellä alle mun Finntriathlonin tavoitevauhdin. Uinnin tavoite mulla on 40min vaihtoineen ja ilman märkäpukua mennään jo alle 37 minuutin altaassa.

Märkäpukukin on valittu. Hyvän ystävän kautta valitsin Makon märkäpuvun, joka ei ole mikään kauhean iso ja tunnettu merkki, mutta kuitenkin laadukas ja varmasti alalla tulevaisuudessa kasvava. Makon puvuista mulle on tulossa heidän lippulaiva malli Extreme. Tulen tottakai tänne hetimiten, kun pääsen testailemaan kirjoittamaan arviota ja kertomaan tarkemmin miten päädyin tähän.

Pyöräily


Pyöräilyssä mennään jo kovaa vauhtia maantieharjoituksia. Ollaan Madonnan kanssa menty pitkin maita ja mantuja ja useamman sata kilometriä. Ei voi oikein sanoin kuvata vauhdin helppoutta ja polkemisen iloa noin mahtavalla maantiepyörällä. En tiedä kuinka paljon tuo minun koko talven kestänyt fillarointi töihin läpi lumen, kylmän ja tuulen on edesauttanut tuota polkemisen "helppoutta", mutta ison osan lasken kyllä silti tuon pyörän laadun ansioksi.

Ensi viikolla alkaa Rantapyörä yhdistyksen kuntojaoston ryhmälenkit, joita olen vesi kielellä odotellut. Viikkolenkkejä on kaksi: nopeampivauhtisempi ja enemmin kuntoilijoille tarkoitettu n. 25km/h vauhdin lenkki. Olen lupautunut kesän aikana olemaan yksi kuntoryhmän vetäjistä. Meillä on ryhmäajon koulutus huomenna sunnuntaina. Joten jos halua ja intoa on tulla mukaan lenkeille niin muhun voi ainakin ottaa yhteyttä tai sitten seurata ilmoittelua Rantapyörän nettisivuilta tai facebookryhmästä.

Vedin muuten Madonnalla viikko takaperin 100km rullailun, josta muodostui yksi kovimmista treeneistä jota olen nyt triathlon aikana tehnyt. Olen yhden 100km rullailun tehnyt aikaisemmin ja silloinkin vedettiin mies aika piippuun mutta nyt mentiin jo aika hämärän rajamaille. Lähdin vetämään aivan hurjaa vauhtia alussa (n. 45-46km/h keskaria, pitää muistaa että rullilla ei ole kitkaa eikä ilmanvastusta niin tuon vauhdin ylläpitäminen on huomattavasti helpompaa kuin maantiellä) ja huomasin n. 60km kohdalla, että paukut alkaa olemaan käytetty. Niinkuin aikaisemmallakin kerralla otin pienen (1-2min) tauon 15min. välein, jotta pystyin tankkaamaan urheilujuomaa ja vettä. Rullien päällä en pysty juomaan, koska pyörä lähtee alta, jos otan toisen käden tangosta irti. 60km jälkeen joka kerta oli vaikeampaa ja vaikeampaa vetää seuraava 15-minuuttinen. Viimeinen setti meni jo hämärän rajamailla. Pyörä meni rullilla aikamoista siks-sakkia ja on suoranainen ihme, etten lipsahtanut rullilta pois. Jouduin myös ravistelemaan ajoittain päätäni, kun silmissä alkoi sumenemaan. Viimeiseen 500m. asti en ollut varma pystynkö vetämään loppuun asti mutta tulihan se 100km onnellisesti täyteen ja aikaa suoritukseen meni 2:16:39. Suorituksen jälkeen kroppa oli puolentunnin ajan jossain ihmeellisessä shokkitilassa, jossa oksetti ja oli kylmä ja hiki samaan aikaan. Terveellistä toimintaa! Suosittelen!

Tässä Madonnan kanssa aamulenkillä torstaina Laajakosken sillalla :)

Juoksu


Juoksuun en kommentoi muutakuin, että ennen akillesjännevammaa olin helposti alle 1:50 puolmaratonvauhdissa. Tämän hetkisestä kunnosta ei ole mitään kuvaa, kun en ole tuon vamman vuoksi päässyt yli 4 viikkoon nyt juoksemaan. Näyttäisi vahvasti siltä, että joudun vakavasti harkitsemaan HCR:n peruuttamista, joka häämöttää jo kolmen viikon päässä :/ Tämä on mun tämän hetkisen treenauksen vakavin ongelma ollut. Toivotaan, että tuo lähtisi piakkoin korjaantumaan, että pääsisin juoksemaan lumettomalla ja jäättömällä tiellä (mitä en ole vielä tänä vuonna päässyt kertaakaan tekemään).

Tässä taas tämänkertaiset jorinat :P

lauantai 6. huhtikuuta 2013

Pohdintoja syvistä vesistä...

Syvissä vesissä ollaan nyt menty tässä reilun viikon verran. Jotenkin tuntuu, että nää vastoinkäymiset voisivat pikkuhiljaa alkaa helpottamaan. Varoituksen sanana tää blogiteksti on varmaan enemmin tai vähemmän nillitystä :P

Juoksusta


Aluksi vaikka tästä mun akillesjänteestä. Olen nyt viikon verran syönyt tulehduskipulääkekuuria rauhoittaakseni jännettä. Minkäänlaista edistystä ei ole tapahtunut, siis täysin sama tilanne on ollut jalassa koko kolmen viikon ajan, jonka olen jalkaa lepuuttanut juoksematta. Tää on kyllä ollut hyvinkin turhauttavaa varsinkin, kun juoksu oli näistä kolmesta triathlonlajista mulle se mielestäni parhaiten sujuva. Kävin turhautuksissani juoksemassa keskiviikkona 2km ja oli aika euforinen fiilis. Kokeilin mun uusia Newton Distance kenkiä ja tuntui kuin olisi sammaleella juossut ja kuin itsestään meni alle 5.00min/km vauhtia. Akillesjänne kyllä muistutti itsestään. Tästä intoutuneena seuraavana päivänä juoksin rauhallisen reilun viiden kilsan lenkin ja silloinkin tuntui mahtavalta juosta pitkästä aikaa. Ensimmäisen kilometrin aikana akillesjänne muistutti itsestään, mutta sen jälkeen ei tuntemuksia ollut. Tästä voitonriemuisena ajattelin jatkaa juoksua, mutta eilen ja tänään akilles on ollut selvästi kipeämpi kuin ennen näitä lyhyitä juoksulenkkejä. Tästä voisi tyhmempikin päätellä, että mun pitää jatkaa jalan lepuuttamista. HCR on tasan neljän viikon päästä, joten aikaa lepuuttamiselle ei oikein olisi. Todella raivostuttava tilanne.

Uinnista


Pääsiäisenä mulla alkoi kauan odottamani uintiharjoitukset. Tässäkin tuli mukavasti kylmää rättiä naamaan, kun edellisenä iltana mulla oli selkeästi flunssainen olo. Aamulla olo oli myös heikko, mutta koska oon odottanut tätä niin kauan en aikonut jättää pikkuflunssan takia ensimmäisiä harjoituksia väliin. Harjoitukset menivät erittäin hyvin ja tuntui että heti ensimmäiseltä tunnilta sai mukaan kaikenlaista uutta. Valitettavasti mukaan tuli myös paljon pahempi flunssa, joka kaatoi minut sängynpohjalle koko pääsiäiseksi ja missasin seuraavat kaksi uimaharjoitusta. Olin tällä viikolla alkuviikon pois duunista myös flunssan vuoksi, mutta keskiviikkona olin jo pelikunnossa, jolloin myös sen 2km juoksun tein ja illalla taas uintiharkat.

Pyöräilystä


Pyöräilystä sen verran, että pääsiäistorstaiaamuna mun työhevosesta Nakamurasta oli kumi puhki, jonka korjasin ja töistä lähdettyäni sitten pyörästä meinas takapyörä lähteä kokonaan irti ajaessani. Siinä oli mennyt jokin laakeri tms. keskeltä rikki, jota en itse osannut korjata. Vein sitten pyörän huoltoon ja työmatkafillaroinnit olen hoitanut Madonnalla, josta myös kumi puhkesi heti alkutuimaan, varmaan johtuen sepelistä, jota löytyy vielä pyöräteillä enemmin kuin tarpeeksi. Onneksi tätä paikkausharjoitusta on tullut talven aikana ihan tarpeeksi, joten tämänkaltaiset operaatiot ei kauaa vie enää. Onnistuin tosin Madonnan venttiilin kanssa sähläämään niin, että siitä lähti koko ajan vähän ilmaa ja luulin kumin puhjenneen uudestaan tai paikanneeni sen huonosti. Nää jutut menee kyllä siihen ohjenuoraan, jota oon koko elämäni ajan tunnollisesti ja ahkerasti noudattanut: "kantapään kautta".

Loppukaneettina


Tällä viikolla töissä sitten tästä kaikesta vähän synkkyyden vallassa kuuntelin Competitor Radion podcastejä. Kaikille juoksu- ja triathlonintoisille aivan must kuunneltavaa. Täällä on Ironman voittajien ja häviäjien mahtavia haastatteluja ja kaikkea laidasta laitaan kestävyysurheilun maailmasta. Kuuntelin toiseksi uusinta podcastiä, jossa haastatelitiin nuorta amerikkalaista juoksija-triathleettia Lukas Verzbicassia, joka vielä vuosi sitten oli yksi amerikan juoksulupauksia. Hän taisi olla harvoja alle neljän minuutin mailin alittaneita juoksijoita. Hän sai juoksijoiden arvostelua päälleen, kun siirtyi juoksusta takaisin triathloniin, koska katsoi saavansa myös juoksuun parhaan hyödyn triathlonharjoittelun kautta. Viime kesänä sattuneella pyöräilylenkillä Lukas suistui tieltä ulos ja hyvin vakavasti satutti selkärankansa. Lääkärit sanoivat hänen vanhemmilleen, että on hyvin todennäköistä, että hän ei koskaan enää kävele. Sen enempää hommaa paljastamatta kuunneltuani Lukaksen ihmeellisen tarinan, jotenkin omat vaivat ja ongelmat eivät tuntuneetkaan niin hurjilta.

Mun lempitriathleetti jakoi facebook sivullaan tämän kuvan, näillä fiiliksillä mennään huhtikuuhun ja toukokuuhun. Tsemppiä kaikille ongelmista kärsiville, EI LUOVUTETA! <3


perjantai 29. maaliskuuta 2013

Body Geometry Fit mittaus Porvoon Pyöräkeskuksessa!

Nyt on takanapäin Body Geometry Fit mittaus Porvoon Pyöräkeskuksessa eilen aamulla. Tässä vähän ajatuksia ja selostusta tapahtuneesta.

Saavuimme Mintun kanssa jo aamukahdeksalta Porvooseen ja täytyy kyllä myöntää, että ulkoapäin ei Porvoon pyöräkeskus kovin kummoiselta näytä. Rakennus tuntuu kovia käyneen ja sitä melkein ihmetteli, että mikähän paikka tämä oikein on, kunnes pääsi sisälle ja ymmärsi kuinka täysverinen pyöräliike on kyseessä. Valikoimaa ja tarviketta löytyy aivan hurjasti ja sen päälle vielä asiantuntemusta ja hyvää asiakaspalvelua. Tämän suhteen kyllä täyden kympin liike ja suosittelen paikanpäälle käyntiä kaikille pyöräintoilijoille.

Itse BG-fit oli mielenkiintoinen kokemus. Homma aloitettiin haastattelulla, jossa kartoitettiin pyöräilyhistoriaa ja kaikenlaisia loukkaantumisia, jotka mahdollisesti olisivat voineet johtaa jalkojen tai käsien epätasapainoon tai pituuseroihin (murtumat yms.). Haastattelun jälkeen tsekattiin ensimmäiseksi istuinluiden leveys istumalla käyttöön tarkoitetulle geelityynylle. Leveyttä mun istuinluilla on sen verran, että nykyinen satula on aivan liian kapea. Meillä oli testisatula käytössä tuon mittauksen ajan ja se kyllä tuntui huomattavasti paremmalta kuin nykyinen kapea satula.





Tämän jälkeen ryhdyttiin mittailemaan venyvyyksiä jaloissa jotta tiedetään mitä asentoa ei pyöräillessä tule ylittää. Sen jälkeen sain ensimmäistä kertaa hypätä Madonnan selkään uusilla pyöräilykengilläni. Ensimmäiset pyöräilykenkäni ovat Specializedin S-Works Road. Kokeilin muutamia eri kenkiä ja nämä tuntuivat sopivan parhaiten jalkaan. Lueskelin jostain, että kenkien tuntuma jaloissa on tärkeämpi kuin malliin ja hintaan tuijottaminen ja vaikkei nämä halvimmasta päästä olleetkaan niin heti jalkaan pistettyäni ne tuntuivat parhaimmalta.

Klossien kiinnittäminen polkimiin ensimmäistä kertaa sujui helpommin, kun pyörä oli kiinni telineessä, jossa ei ole mahdollisuutta kaatua. Tässä vähän videopätkää:


Tämän jälkeen siirryttiin sitten mittailemaan sopivaa korkeutta ja etäisyyttä satulalle ja tangolle ja niissä tehtiin jonkun verran muutoksia. Mm, videokuvassa näkyvät jarrukahvat nostettiin ylemmäs, jotta niihin on mukavampi nojata ja mitä tärkeämmin jarruttaminen on huomattavasti helpompaa nyt kun ne ovat ylhäällä. Tässä Mintun ottamia otoksia mittauksista:








Voin käsi sydämellä suositella varsinkin ensikertalaismaantiepyöräilijöille tämän kaltaista palvelua. BG-fit maksoi 160e, joten ilmainen palvelu ei ole, mutta rahanarvoinen. Oikea ajoasento on vaivojen välttämiseksi (kuuleman mukaan, enhän minä vielä mitään näistä tiedä käytännössä) hyvinkin olennainen osa kokonaisuutta ja kun sen tekee koulutuksen käynyt ammattilainen lopputulos on sitäkin varmemmin optimaalinen.